Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Kolme johtajaa Nokian ylimmästä johdosta lähtee
Helsingin SanomatMatkapuhelinvalmistaja Nokia ilmoittaa että markkinointijohtaja Jerri DeVard, matkapuhelinyksikön johtaja Mary McDowell ja markkinat-yksikön johtaja Niklas Savander lähtevät yhtiöstä.
Nokian tuotantotoiminnoista vastaavaksi johtajaksi on tänään nimitetty Juha Putkiranta, Mobile Phones -ykskön johtajaksi on nimitetty Timo Toikkanen ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Chris Weber. Putkiranta, Toikkanen ja Weber ovat lisäksi Nokian johtokunnan jäsenia heinäkuun alusta lähtien.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
Politiikka
Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
Ulkomaat
Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
Talous
Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Tallinkin risteilyllä syntyi vauva
- Myrkytystietokeskukseen kymmenen uutta hulluruohoepäilyä
- Loppuviikosta tulossa laajalti poutainen Video
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Blogi: Marimekon uusi mies
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Narkolepsiakorvauksia maksettu 2,5 miljoonalla eurolla
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Tutkimus: Stressi tekee naisista vähemmän viehättäviä
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta





