Kun taantuma painaa lähes alaa kuin alaa, peliteollisuuden käyrät osoittavat tanakasti ylöspäin. Vielä tänä vuonna sen liikevaihdon odotetaan kasvavan peräti 800 miljoonaan euroon.
Korotetut lainamarginaalit paransivat Sampo Pankin tulosta
Helsingin SanomatTanskalaisessa omistuksessa oleva Suomessa toimiva Sampo pankki onnistui alkuvuonna parantamaan tulostaan korottamalla lainamarginaalejaan ja supistamalla kustannuksiaan, vaikka pankin kokonaistulot olivat suunnilleen samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.
Pankin tuotot tämän vuoden tammi-kesäkuussa olivat 332 miljoonaa euroa, kun ne viime vuonna samaan aikaan olivat 326 miljoonaa. Inflaatio huomioon ottaen tuotot pysyivät suunnilleen ennallaan.
Tulos kuitenkin parani 51 miljoonaan 36 miljoonasta eurosta.
Pankin mukaan tuloksen paranemisen takana olivat sekä korkokatteen kasvu että kiinteiden kustannusten lasku. Luottojen hinnoittelua on kiristetty ja luottomarginaaleja nostettu. Pankin mukaan myös luottokanta on kasvanut.
Finanssikriisin myötä ongelmiin ajautunut Sampo Pankin emoyhtiö Danske Bank teki odotuksia paremman tuloksen lähinnä vähentyneiden luottotappioiden ansiosta. Pankin osakekurssi nousi neljä prosenttia julkistuksen jälkeen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
Politiikka
Wahlroos: Tärkeimmästä asiasta vaiettiin Kultarannassa
Talous
Yle: Työn vaihdantaan perustuvat aikapankit halutaan verotettaviksi
Luetuimmat juuri nyt
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vanhat kännykät paljastavat laittomat metsähakkuut
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Rask vei Bostonin ottelusarjan johtoon
- Yle: Työn vaihdantaan perustuvat aikapankit halutaan verotettaviksi
- HS-gallup: Kriisimaiden tukeminen ei miellytä suomalaisia
- Pyssyleikki lapsen kanssa johti poliisioperaatioon Helsingissä
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Poliisit tekevät sopimattomia ja kiellettyjä sivutöitä
- Vanhat kännykät paljastavat laittomat metsähakkuut
- Wahlroos: Tärkeimmästä asiasta vaiettiin Kultarannassa
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Ennätysmäärä rattijuoppoja kärähti Helsingissä – "Masentavaa"
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Uusi tulkinta Suomesta – katso, asutko maalla vai kaupungissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Kolumni: Urkinta aina mielessä
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Suomen elintarviketeollisuus kantelee EU:lle valmisteveroista Video
- Jopa 200 000 brasilialaista osallistui suurmielenosoituksiin
- Vakoilu löi särön saksalaisten Obama-huumaan
- Rask vei Bostonin ottelusarjan johtoon
- HS-gallup: Kriisimaiden tukeminen ei miellytä suomalaisia
- Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
- Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Suurmielenosoitukset alkoivat Brasiliassa
- Syyria kiristi suurvaltajohtajien välit
- Kreikan yleisradio sai lisäaikaa uuden yhtiön perustamiseen asti
- Vantaan tuki Kansallisoopperalle pienenee
- Vantaa sitoutuu potilastietojärjestelmä Apottiin
- Vantaan säästöohjelmalle sateli kritiikkiä valtuustossa
- Pyssyleikki lapsen kanssa johti poliisioperaatioon Helsingissä
- Jalkapallotuomarin surmasta vankilatuomiot
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Muusikot syytteeseen Tunisiassa
- Tukholmaa uhkaa bussilakko
- HS-gallup: Kriisimaiden tukeminen ei miellytä suomalaisia
- Fakta: Näin tutkittiin
- Yle: Työn vaihdantaan perustuvat aikapankit halutaan verotettaviksi
- Airbus sai tilauksen 20 superjumbosta
- Wahlroos: Tärkeimmästä asiasta vaiettiin Kultarannassa
- Metso irtisanoo liki 150
- Elintarviketeollisuus kantelee EU:lle makeisverosta
- Raportti: Meriteollisuudella useita kasvun mahdollisuuksia
- Kainuun Sanomat: Otanmäen kaivos halutaan avata
- Telia-Soneran uusi toimitusjohtaja: Aloitan nöyränä
- Pohjola Pankin toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen eroaa
- Irlannin veroedut houkuttelevat Applea ja muita suuryhtiöitä
- Tausta: Jättiyhtiöt Apple ja Google minimoivat verojaan monimutkaisin järjestelyin
- G8-kokous hakee sopua veronkierron suitsimiseen
- TeliaSoneralle uusi toimitusjohtaja Vodacomista
- Lähde: TeliaSoneralle uusi toimitusjohtaja Vodacomista
- Tuhannet kritisoivat tiukkaa talouskuria Espanjassa
- Pankkien korttiongelmat ohi, vikaa selvitetään yhä
- Rantala: Irtisanomisjärjestystä mietittävä, jotta iäkkäät pysyisivät töissä
- Maaseudun tulevaisuuden sanelee robotti



