Haen ilon elämääni muualta kuin ruuanlaitosta. Lukeminen, liikunta ja lempiminen ovat tärkeämpää kuin rasvankäryisessä keittiössä hääriminen.
Kotimainen tuulivoimateollisuus pahoissa vaikeuksissa
Suomalainen tuulivoima-alan teollisuus on ajautunut tilausten puutteessa suuriin vaikeuksiin, arvioi Lappeenrannan teknillisen yliopiston tekemä tuore raportti.
Raportti arvioi, että toimialalla olisi periaatteessa suuria mahdollisuuksia kotimaiselle teollisuudelle hyvän konepajaosaamisen vuoksi. Tälle osaamiselle ei kuitenkaan ole käyttöä, koska Suomessa tuulivoimaa rakennetaan edelleen hyvin vähän.
Kansainvälisessä kilpailussa suomalaiset taas eivät pärjää, koska ala on nopeasti keskittynyt suurten valmistajien temmellyskentäksi, jossa ovat viime aikoina menestyneet parhaiten kiinalaiset suuryritykset.
Suomessa tarvittaisiin raportin mukaan yksi iso turbiinivalmistaja, jonka ympärille voitaisiin luoda toimialan osaamisen ryhmittymä eli klusteri.
Suomessa oli iso haminalainen turbiinivalmistaja Winwind, joka kuitenkin ajautui taloustaantuman aikana vaikeuksiin. Se kuuluu nykyisin intialaiseen Siva-konserniin.
Toinen kotimainen turbiinivalmistaja, vaasalainen Mervento, on vasta tulossa uusilla tuotteillaan markkinoille.
Suomessa on suuret kansalliset EU:n vaatimuksiin pohjaavat tavoitteet tuulivoiman rakentamisesta lähivuosina.
Nykyisestä 200 megawatin kapasiteetista pitäisi vuoteen 2020 mennessä päästä jo 2 500 megawatin tuotantotehoon. Voimaloiden lukumäärän pitäisi nousta nykyisestä 180 kappaleesta noin 800 voimalaan.
Tavoitteeseen yritetään päästä myöntämällä investoijille avokätistä julkista tukea, joka takaa sähkön myynnistä saatavat tulot toiminnan alkuvuosina.
Lappeenrannan raportti sanoo, että rakentamisohjelma pitäisi saada käyntiin, jolloin kotimainen teollisuus saisi mahdollisuuden elpyä.
Automaattisesti se ei tapahdu, sillä kotimainen teollisuus joutuu jatkossa kilpailemaan ankarasti ulkomaisten tuulivoimavalmistajien kanssa, jotka pyrkivät Suomen markkinoille.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalla Juhani Tammiselle
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kolumni: Kyproksen rahanpesua ei haluttukaan nähdä
- Ai Weiwei rockvideo pidätysajasta Video
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Rekkapalon aiheuttama liikenneruuhka on ohi Espoossa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Depardieu puolustaa tšetšeenejä Bostonin-pommitusten jälkeen
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- SVT: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Avaruuteen lähetettyjä jyrsijöitä palasi maan kamaralle Video
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalla Juhani Tammiselle
- Nyt: Ilmaisjakelulehti Metropoli muuttuu kesäkuussa Staraksi
- Carroll lähellä pysyvää siirtoa West Hamiin
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta
- Itella irtisanoo Suomesta melkein 150
- Lehtimainonnan pudotus painoi Keskisuomalaisen tulosta
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Tausta: Isoihin yrityksiin tietosuojavastaava
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Kaikki jäsenmaat saavat edustajan komissioon
- Sanottua: "En nähnyt sellaista mahdollisuutta, että voisin epäonnistua"
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava





