Kreikan äänestysaikeet suututtavat EU-maissa ja heiluttavat markkinoita

 |   |   | 
 
REUTERS–HS
LOUISA GOULIAMAKI / AFP
Nainen luki uutisia Kreikan taloustilanteesta lehtikioskilla Ateenassa viime viikolla.
Nainen luki uutisia Kreikan taloustilanteesta lehtikioskilla Ateenassa viime viikolla.

Ateena. Kreikan pääministeri Georgios Papandreoun yllätysilmoitus kansanäänestyksen järjestämisestä maan tukipaketista on saanut aikaan pettyneitä reaktioita EU-maissa ja keikuttanut markkinoita. Kreikan päätös on herättänyt huolta koko euroalueen tulevaisuudesta.

EU ei ole vielä saanut Kreikalta virallista ilmoitusta kansanäänestyksestä, joten komissio ei ole kommentoinut asiaa.

Kreikan tukipaketin merkittävässä rahoittajamaassa Saksassa äänenpainoissa oli kuultavissa jo raivoa.

"Tämä kuulostaa siltä, että joku yrittää kiemurrella pois sopimuksista," entinen valtiovarainministeri ja FDP:n parlamentaarikko Rainer Brüderle sanoi ja piti rahahanojen sulkemista viimeisenä vaihtoehtona.

Markkinat ovat säikähtäneet Papandreoun uutispommia. Euroopassa jopa 6–7 prosenttia sukeltaneet osakekurssit tasaantuivat Helsingin pörssin sulkeutuessa noin 3–5 prosentin laskuun.

New Yorkin pörssit olivat alkukaupassa runsaan kahden prosentin laskussa.

"Vaarana on, että kreikkalaisten ei jumittaa pelastusyritykset täysin", pariisilainen osakemeklari arvioi Reutersille.

Helsingin pörssissä kurssikehitystä seuraava OMXH-hintaindeksi laski 3,6 prosenttia 5 523 pisteeseen. Nokian osakekurssi päätyi 4,62 euroon, missä oli 5,2 prosenttia laskua maanantain päätöksestä.

Kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla euro putosi yli prosentin dollariin ja jeniin verrattuna.

Papandreou perusteli kansanäänestystä tarpeellaan saada nykyistä laajempaa poliittista tukea säästöihin ja rakennemuutoksiin, joita kansainväliset lainoittajat vaativat.

Tiistaina Papandreoun hallituksen asema heikentyi entisestään, kun yksi kansanedustaja jätti puolueen. Nyt sosialistipuolueella on enää 152 paikan enemmistö 300-jäsenisessä parlamentissa.

Tuoreimman mielipidekyselyn mukaan 60 prosenttia kreikkalaisista suhtautuu velkapakettiin kielteisesti.

"On vaikeaa arvioida, mitä Kreikalle tapahtuu, jos maa hylkää äänestyksessä paketin. Se olisi hankala tilanne EU:lle ja euroalueelle, mutta vieläkin huonompi Kreikalle", Nobel-voittaja ja ekonomisti Christopher Pissarides arvioi.

"Jos kreikkalaiset sanovat paketille ei, joutuisi maa heti vararikkoon."

Myös Kreikan valtionvarainministeri Evangelos Venizelos varoitti kansalaisiaan siitä, että kyseessä oli euroalueen jäsenyys.

"Tämä on tositilanne. Kreikkalaisten tulee vastata kysymykseen, kannatammeko Eurooppaa, euroaluetta ja euroa?"

Maan oppositiojohtaja vaati jo maahan uusia vaaleja kansanäänestyksen sijaan ja varoitti, että äänestystulos saattaa vaarantaa Kreikan EU-jäsenyyden.

Kreikka on saamassa uuden kahdeksan miljardin euron lainaerän marraskuun puolivälissä, mutta maan varat ovat luultavasti loppumassa tammikuun aikana, jolloin kansanäänestys on suunnitteilla. Jos kansa kieltäytyy tukipaketista, loppuvat maan varat pikaisesti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori