15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Kreikan eroaminen eurosta toisi Suomelle 5,4 miljardin menetykset
Laskelma olettaa, että Kreikka irtautuu eurosta.
Suomi kärsisi 5,4 miljardin euron menetykset, jos Kreikka löisi laimin velanhoitonsa ja eroaisi eurosta.
Tieto käy ilmi saksalaisen taloustutkimukseen keskittyneen Ifo-instituutin Helsingin Sanomille tekemästä laskelmasta.
Laskelmaan on otettu mukaan Kreikalle myönnetyt kaksi lainaohjelmaa sekä Euroopan keskuspankin (EKP) eli laajemmin eurojärjestelmän saatavat Kreikasta.
Saksan vastaavat menetykset olisivat Ifon mukan 82 miljardia euroa ja Ranskan 62 miljardia euroa.
Euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) yhteenlasketut menetykset olisivat 308 miljardia euroa.
Ifon laskelmat perustuvat oletukselle, että euromaiden ja euromaiden keskuspankkien Kreikan-saatavat muuttuisivat täysin arvottomiksi.
Laskelma olettaa siten myös, että EKP menettäisi TARGET2-saatavansa Kreikasta. TARGET2 on euromaiden keskuspankkien muodostama maksujärjestelmä.
TARGET2-velat ja -saatavat heijastavat EKP:n rahapoliittisissa operaatioissa myöntämiä luottoja. Nämä luotot ovat vakuudellisia, joten mahdollisessa Kreikan maksukyvyttömyystilanteessa vasta vakuuksien arvo määrittäisi sen, kuinka suuria luottotappioita Kreikan TARGET2-veloista voisi syntyä.
Ifon johtajana toimii Münchenin yliopiston professori Hans-Werner Sinn.
Sinn on osallistunut näkyvästi julkiseen keskusteluun kotimaassaan Saksassa.
Hän on vastustanut suunnitelmia euroalueen yhteisvastuullisesta velanotosta sekä pankkiunionista.
Hän on myös arvostellut EKP:n toimintaa kriisin aikana. Sinnin mielestä Pohjois-Euroopan maat kuten Saksa, Hollanti ja Suomi ovat EKP:n välityksellä antaneet piilotukea Etelä-Euroopan pahasti velkaantuneille alijäämämaille.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
Talous
Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
Urheilu
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
Kulttuuri
Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
Luetuimmat juuri nyt
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Mies urkki ex-naisen puhelinta bluetoothilla
- Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Pierce Brosnan on liian kaunis dekkarikirjailijalle
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- Aina Groupin liikevaihto laski
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Pitkä työmatka tai vuokrayksiö eivät paperimiestä houkutelleet
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi





