Kreikan uusi lainaohjelma saa vielä odottaa
Bryssel. Kreikan seuraavasta 130 miljardin euron tukipaketista ei tehty vielä päätöstä. Brysselissä kokoontuneet euromaiden valtiovarainministerit eivät vielä näyttäneet vihreää valoa lainaohjelmalle.
”Meillä ei vielä ollut kaikkia tarvittavia elementtejä”, euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi.
Kreikan hallituksen täytyy nyt kertoa, mistä se säästää vielä 325 miljoonaa euroa. Junckerin mukaan tukipaketin ehtona on myös, että Kreikan parlamentti hyväksyy säästöt sunnuntaina ja että puoluejohtajat sitoutuvat niihin.
Jos ehdot täyttyvät, valtiovarainministerit voivat antaa hyväksynnän keskiviikkona.
Säästöihin sitoutuminen on ehtona sille, että Kreikka voi saada kipeästi kaipaamansa uuden tukipaketin. Monta päivää jatkuneissa neuvotteluissa on ylitetty jo useita takarajoja.
Suomi vastustaa jäsenmaiden vastuiden kasvattamista uudessa lainaohjelmassa.
”Kreikan uusi ohjelma on 130 miljardia ja siinä pitäisi pystyä pysymään”, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sanoi.
Vaihtoehtona on pidetty sitä, että myös EKP kärsisi tappioita.
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi jätti torstaina oven auki sille, että pankki tulouttaisi Kreikan joukkolainojen tulojaan eurovaltioille, jotka voisivat sitten rahoittaa Kreikkaa.
Euromaat voivat lätkäistä Kreikalle vielä muita ehtoja ennen uutta lainaohjelmaa.
Saksa ja Ranska ovat ehdottaneet erityistä tiliä, jonne menevät varat Kreikan pitäisi käyttää velkojensa lyhentämiseen. Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan vaihtoehtoa harkitaan tosissaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Silminnäkijä: Ampuja olisi ihan hyvin voinut osua minuun
- Hyvinkää suruliputtaa sunnuntaina ja maanantaina
- Kädenvääntö päättyi puukotukseen ravintolassa Valkeakoskella
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Espanjalainen kriisipankki Bankia vakuuttaa selviämistä
- Urpilainen vastustaa hallintarekisterin laajennusta
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Kaavailtu kuittipakko harmaan talouden kitkemiseksi on valvojaa vailla
- Valtio maksoi VR:n johtajalle eniten
- Nokia valtasi alaa Suomen älypuhelinmarkkinoilla
- Bankia pyytää Espanjan valtiolta 19:ää miljardia euroa
- Kreikan pankkirosvot iskevät tilinsä tyhjentäneiden koteihin
- Finnairin lentoemäntien neuvottelut pitkittyvät
- Rajoitukset vaarantavat yli 8 miljardin euron viennin
- Tanska taistelee kruunun vahvistumista vastaan ennätysmatalilla koroilla
- EU vaatii Argentiinan tuontirajoitusten poistoa
- Kolmasosa Espanjan valtion lainapapereista maan omilla pankeilla
- Suomalainen käyttää kahvia yhä keskimäärin 10 kiloa vuodessa
- Espanjalaispankki Bankian osakkeen kauppa keskeytettiin
- Vasabladet: KKO hylkäsi RG Linen konkurssivalituksen
- Asuntojen hinnat nousivat hieman huhtikuussa
- Moody's laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokituksia
- Pankkien maksut voivat syödä koronvaihtajan hyödyn
- Talouselämä: Suomen suuryritysten liikevaihto kasvoi ennätykseen
- EU-komissio patistaa ruokakauppoja kilpailuun
- EU torjui Ranskan GMO-kiellon
- Facebook-miljonääri halutaan pitää poissa Yhdysvalloista
- S-ryhmän jätteen määrä laski selvästi viime vuonna
- Ruotsin pankkivalvoja ihmettelee asuntolainojen korkeita marginaaleja
- Finnairin lentoemäntien asemaan ei vielä sopua
- Korukauppias Tiffany kärsii talouskasvun hidastumisesta




