Kreikan tukipaketti ratkaistaan Brysselissä

 |   |   | 
 
STT–HS–REUTERS
YIORGOS KARAHALIS / Reuters
Nainen heilutti Kreikan lippua säästötoimien vastaisessa mielenosoituksessa sunnuntaina Ateenassa. Mielipidekyselyn mukaan suurin osa kreikkalaisista haluaa maansa pysyvän euroalueella, mutta vain puolet uskoo sen olevan mahdollista.

Bryssel. Euroalueen valtiovarainministereiden on määrä päättää tänään uuden tukipaketin myöntämisestä Kreikalle.

Ministereiden odotetaan ratkaisevan, saako Kreikka uuden, 130 miljardin euron tukipaketin. Paketista sovittiin alustavasti viime lokakuussa.

HS:n tietojen mukaan ohjelman hyväksyminen näyttää todennäköiseltä, mutta hiottavaa riittää.

Neuvoteltavaa on tiettävästi vielä laina-ohjelman koosta ja Kreikan velkakestävyyden arvioimisesta.

Euromaiden edustajat pohtivat myös turvatalletustilin perustamisesta tukipaketin varoille, Itävallan valtionvarainministeri Maria Fekter sanoi Itävallan radiolle.

Päätös on lykkääntynyt useita kertoja, kun Kreikan poliitikoilta on odotettu riittävää sitoutumista talouden tasapainottamiseen myös huhtikuun vaalien jälkeen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori