Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Kreikka kertoo saaneensa säästöpaketin valmiiksi

 |   | 
 
STT–REUTERS
ANGELOS TZORTZINIS / AFP
Antonis Samaras esittelee säästöpaketin tänään kahdelle muulle hallituspuolueelle.
Antonis Samaras esittelee säästöpaketin tänään kahdelle muulle hallituspuolueelle.

Ateena. Kreikassa maan hallitus on saanut valmiiksi säästöpaketin, josta kertyy säästöjä yhteensä yli 11 miljardia euroa vuosien 2013 ja 2014 aikana. Säästöt vastaavat tavoitteita, joita euroalueen lainoittajat ovat maalle asettaneet.

Valtiovarainministeriön edustajan mukaan Uusi demokratia -puolueen pääministeri Antonis Samaras esittelee paketin vielä tänään kahdelle muulle hallituspuolueelle.

Kreikassa on parhaillaan vierailulla niin kutsuttu troikka, jonka on määrä tarkastella Kreikan talouden tilaa ja päättää myöhemmin syyskuussa seuraavasta maalle myönnettävästä tukipaketista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013