Kreikka vitkuttaa yhä säästöpäätöksiään

 |   | 
 
REUTERS–STT–AFP

Bryssel. Kreikassa jatkuvat neuvottelut säästöistä ja uudistuksista, joita EU ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF vaativat uuden tukipaketin vastineeksi.

Euroryhmän oli alun perin tarkoitus päättää tuen myöntämisestä jo tämän viikon alussa, mutta Kreikan yhteishallituksen puolueilla on ollut vaikeuksia sopia rankoista leikkauksista. Myös neuvottelut yksityisten sijoittajien saatavien leikkaamisesta jatkuvat edelleen.

Euroryhmän puheenjohtajana toimivan Luxemburgin pääministerin Jean-Claude Junckerin mukaan on vielä mahdollista, että kokous kutsuttaisiin koolle huomiseksi. Asia riippuu kuitenkin Kreikan neuvottelujen etenemisestä.

"Neuvottelut jatkuvat Ateenassa. Siellä on tapahtunut edistystä, etenkin mitä tulee yksityisen sektorin osallistumiseen", Juncker sanoi toimittajille Luxemburgissa.

Hän kertoi ratkaisevansa viimeistään illalla, pidetäänkö kokousta huomenna.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori