Kreikka-apu ei vakuuta oppositiota

 |   | 
 

Eurojohtajien tiistaiaamuna sopima tukipaketti Kreikan auttamiseksi ei vakuuta Suomen oppositiota. Esimerkiksi kansanedustaja Antti Kaikkosen (kesk) mielestä Kreikka pitäisi irrottaa eurosta ja päästää konkurssiin.

"Paluu drakmaan, devalvaatio ja rankka velkasaneeraus. Silloin Kreikka saisi uuden alun ja muu Eurooppa irtautuisi tästä kiviriipasta", Kaikkonen painottaa.

Kaikkonen ei usko, että nyt päätetty tukipaketti on viimeinen.

"Nyt ei synny sellaista näkymää, että Kreikka nousisi jaloilleen tai että lainoittajat saisivat rahansa takaisin. Tällä ostetaan vain aikaa ja pitkitetään tuskaa niin Kreikassa kuin rahoittajamaissakin."

Tukipaketti oli tarpeen vielä pari vuotta sitten, kun Kreikan raju velkakriisi paljastui ja laajan pankkikriisin uhka oli todellinen.

"Tuolloin Kreikka piti pelastaa, sillä oli vaara, että koko Eurooppa ajautuu vakavaan talouskriisiin. Jos Kreikka nyt ajautuisi konkurssiin, siitä ei olisi enää niin isoja seurauksia", Kaikkonen sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori