Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Kriisipankin johtajan varainsiirto Lontooseen herättää kiukkua Kreikassa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
ANGELOS TZORTZINIS / AFP
ATEbankin ajautui maksuvalmiuskriisiin noin kaksi vuotta sitten.
ATEbankin ajautui maksuvalmiuskriisiin noin kaksi vuotta sitten.

Kreikassa on syntynyt poliittinen myrsky tiedoista, että valtion omistuksessa olleen suurpankin entinen pääjohtaja siirsi huomattavia rahasummia Britanniaan ostaakseen kiinteistöjä Lontoosta.

Asiasta kertoo brittiläinen sanomalehti Financial Times.

Tietojen mukaan Theodoros Pantalakis, ATEbankin entinen kärkijohtaja, siirsi noin kaksi vuotta sitten kahdeksan miljoonaa euroa Lontooseen.

Vain muutama kuukausi sen jälkeen pankki ajautui maksuvalmiuskriisiin.

Pantalakis kommentoi lomaltaan, että siirto tapahtui laillisesti ja tarvittavin luvin viranomaisilta, mutta tieto on silti nostattanut raivoa ja asia aiotaan tutkia parlamentissa.

Monet varakkaat kreikkalaiset ovat toimineet samalla lailla ja maasta on lähtenyt suuria summia yksityistä varallisuutta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013