Kuvasivusto Pinterest nousi suosituimpien sivujen joukkoon

 |   | 
 
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Pinterest-sivuston suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen puolen vuoden aikana.
Pinterest-sivuston suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen puolen vuoden aikana.

Verkkosivuilta löytyvien kuvien tallentamiseen, järjestelyyn ja jakamiseen keskittyvä verkkosivusto Pinterest kasvattaa suosiotaan jopa internetin mittapuulla nopeasti.

Tuoreen markkinatutkimuksen mukaan Pinterest olisi ohittanut Yhdysvalloissa suosiossa jo esimerkiksi työkontakteihin keskittyvän Linkedin-sivuston ja verkkojätti Googlen yhteisösivuston Google+:n, teknologiajulkaisu Venturebeat kertoo. Sivusto olisi näin jo Yhdysvaltain kolmanneksi suosituin yhteisösivusto Facebookin ja Twitterin jälkeen.

Sivusto on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten kuuden kuukauden aikana. Verkkosivujen suosiota mittaavan comScoren mukaan sivustoa käytti helmikuussa pelkästään Yhdysvalloissa yli 17 miljoonaa ihmistä.

Pinterestin käyttäjistä noin 60 prosenttia on uutiskanava CNN:n mukaan naisia.

Sivusto perustuu eräänlaiseen keräilyyn, jossa käyttäjät valikoivat omille "tauluilleen" kuvia verkosta. Muut käyttäjät voivat napata kuvat omille tauluilleen tai kommentoida niitä. Sivustolla jaetaan paljon esimerkiksi sisustukseen tai muotiin liittyviä kuvia. Tämän vuoksi myös mainostajat ja kauppiaat ovat innostuneet sivustosta.

Pinterest on ohittanut suosiossa useita samalla periaatteella toimivia sivustoja, esimerkiksi kuvablogeihin keskittyvän Tumblr-palvelun.

Nopeasti kasvanutta Pinterestiä on arvosteltu tekijänoikeusongelmista. Käyttäjien sivustolle eri verkkopalveluista tallentamat kuvat leviävät helposti laajalle. Yhtiö on vastannut arvosteluun lisäämällä toimintoja, joilla käyttäjät voivat ilmoittaa tekijänoikeusloukkauksista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae Verokoneen tiedoista

Hae Verokoneen tiedoista

Uutiset