Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Lehtiväite: Kreikka hakee pidennystä budjetin leikkausohjelmalle
Helsingin SanomatKreikka saattaa ensi viikolla pyytää kahden vuoden pidennystä leikkaus- ja säästöohjelmalleen, johon maa on sitoutunut Euroopan Unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n antaman tuen vastineeksi.
Näin väittää brittiläinen sanomalehti Financial Times (FT), joka kertoo saaneensa asiaa koskevan asiakirjan haltuunsa.
Lehden mukaan Kreikan pääministeri Antonis Samaras aikoo esittää ehdotusken ensi viikolla, kun hän tapaa Berliinissä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ja Pariisissa Francois Hollandin.
Nykyisen sopimuksen mukaan Kreikan pitäisi tehdä vähennyksiä budjettimenoihin 11,5 miljardia euroa kahtena vuonna, 2013 ja 2014. Leikkaus vastaa noin viittä prosenttia bruttokansantuotteesta.
FT:n mukaan Kreikka aikoo ehdottaa, että leikkaukset tehdäänkin kahden vuoden sijasta neljänä vuonna. Tällöin budjettivaje vähenee vuosittain 1,5 prosenttiyksikköä, eikä 2,5 prosenttiyksikköä, kuten nykyinen sopimus edellyttää.
Jos ehdotus toteutuu, Kreikka tarvitsee lisää rahoitusta 20 miljardia euroa.
Kreikan hallitus katsoo, että tämä lisäraha voidaan saada kasaan pyytämättä lisää suoraa rahoitusta EU:lta tai IMF:ltä.
Osa rahoituksesta voisi tulla siten, että Kreikka lykkää takaisinmaksuja, joita sen piti ryhtyä suorittamaan ensimmäisestä EU:n ja IMF:n myöntämästä hätälainasta.
Takaisinmaksun piti alkaan 2016, mutta sitä voitaisiin lykätä alkavaksi vuonna 2020.
Talouskehitys on ollut EU:ssa odotettua heikompaa, mikä on vaikeuttanut näkymiä budjetin tasapainottamisesta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
Politiikka
Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
Ulkomaat
EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Euroviisujen finaali käyntiin – osallistu kommentointiin
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Nibali venytti Giro-johtoaan Alpeilla
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää
- Sanoma-konserni vaihtaa johtajia
- Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
- Bloomberg: Bill Gates jälleen maailman rikkain
- Kuuma-kunnat eivät kaipaa yhteistä vuokra-asuntoyhtiötä
- EU:n pankeille uudet stressitestit vuonna 2014
- Suomen kalleimmat rautakaupat löytyvät pääkaupunkiseudulta
- Fazerin uusi konsernijohtaja tulee Wärtsilästä
- Kesko avasi toisen ruokakauppansa Pietarissa
- Kuluttajahintojen nousu hidastui euroalueella
- Japanin talous kasvoi odotettua nopeammin






