Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Luottokunta myytiin Tanskaan

 |   |   | 
 
Helsingin Sanomat
Marja Airio / Lehtikuva
Luottokunnalla on Suomessa kaksi luottokorttia, Visa ja MasterCard.
Luottokunnalla on Suomessa kaksi luottokorttia, Visa ja MasterCard.

Tanskalainen maksujärjestelmien tarjoaja Nets ostaa Luottokunnan. Sopimuksen mukaan Nets ostaa Luottokunnan koko osakekannan sen omistajalta, Suomen Luotto-osuuskunnalta, 170 miljoonan euron kauppahintaan.

Kauppa edellyttää vielä viranomaisten ja Netsin yhtiökokouksen hyväksyntää. Luottokunta on alansa ykkönen Suomessa ja Nets on Pohjoismaiden suurin toimija.

Luottokunta on Suomen johtava korttimaksamisen palveluyhtiö, jolla on 500 työntekijää. Luottokunnalla on Suomessa kaksi luottokorttia, Visa ja MasterCard.

Netsin kotipaikka on Kööpenhaminassa, mutta sillä on konttorit myös Oslossa, Tukholmassa, Helsingissä ja Tallinnassa. Sillä on toimintaa 12 maassa.

"Netsin tavoite on lähivuosina tulla yhdeksi alamme johtavista yrityksistä Euroopassa. Luotamme siihen, että johtava asemamme Pohjoismaissa ja laaja palveluvalikoimamme luo Luottokunnan asiakkaille huomattavaa lisäarvoa", kertoo Netsin toimitusjohtaja Mette Kamsvåg Luottokunnan tiedotteessa.

Luottokunnan toimitusjohtaja Heikki Kapasen mukaan kansallisten ratkaisujen aika on päättynyt.

"Haluamme tarjota sekä Suomessa toimiville että kansainvälisesti kasvaville asiakkaillemme heidän tarvitsemiaan palveluja ja asiantuntemusta", Kapanen kertoo.

Kuluttajalle myynnillä ei ole vaikutusta, kertoi toimitusjohtaja Kapanen HS:lle huhtikuussa, kun Luottokunnan myynnistä päätettiin. Kuluttajille palvelut tulevat pankkien kautta ja Luottokunta tarjoaa korttimaksamisen tukkupalveluja pankeille ja kaupoille.

Luottokunnan myymiä tukkupalveluja ovat esimerkiksi luotonvalvonta, maksutapahtumien ja riskien hallinta sekä korttien sulkupalvelut.

Suomalaisilla kuluttajilla on käytössään kuusi miljoonaa korttia, jotka ovat Luottokunnan palvelujen piirissä. Visa-luottokortteja on suomalaisilla 1,6 miljoonaa. MasterCard ja Visa Debit ja Electron -kortteja on 4,4 miljoonaa

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

24.5.2013