Haen ilon elämääni muualta kuin ruuanlaitosta. Lukeminen, liikunta ja lempiminen ovat tärkeämpää kuin rasvankäryisessä keittiössä hääriminen.
Marimekko aikoo avata 15 myymälää Kiinassa
Helsingin SanomatMarimekko aikoo avata Kiinassa ja Hong Kongissa useita myymälöitä vuoden 2016 loppuun mennessä.
Marimekko kertoo solmineensa maanantaina yhteistyösopimuksen hongkongilaisen muoti- ja lifestyle-merkkien vähittäiskauppaan keskittyvän Sidefame Ltd:n kanssa.
Yhteistyön tavoitteena on avata Kiinassa ja Hongkongissa 15 Marimekko-myymälää, jotka ovat Sidefamen omistamia.
Niiden sijainti, visuaalinen ilme ja markkinointi noudattavat kuitenkin tiukasti Marimekon linjauksia.
Ensimmäinen myymälä avataan Hongkongissa tänä vuonna ja seuraava Shanghaissa liiketilojen löydyttyä.
Sopimuksen mukaan Sidefamella on yksinoikeus Marimekko-tuotteiden maahantuontiin ja vähittäismyyntiin Kiinassa ja Hongkongissa.
Marimekolla on tiedotteensa mukaan hyviä kokemuksia vastaavasta toimintamallista Japanista ja Etelä-Koreasta, joissa on tällä hetkellä yhteensä 22 myymälää.
Tammi–syyskuussa 2011 myynti Aasian-Tyynenmeren alueella kasvoi yli 50 prosenttia ja alue nousi Marimekon toiseksi suurimmaksi markkinaksi, ohi Skandinavian.
Sidefame on yhtiö, joka toi italialaisen Pradan Hongkongiin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta
- Cheruiyot jää raskauden takia pois Moskovan MM-kisoista
- Talvivaara selvittää purkuveden rautaongelmia
- Itella irtisanoo Suomesta melkein 150
- Murray ei pääse Ranskan avoimiin
- Kolumni: Enemmän lisäaineita ja kaukoruokaa, kiitos
- Videokuvaa Tukholman yöllisistä mellakoista Video
- Blogi: Pulisin primitiivifutis oli oikeastaan virkistävää
- Beckhamin poika seuraa isänsä jalanjälkiä Video
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Lehtimainonnan pudotus painoi Keskisuomalaisen tulosta
- Blogi: Vehnättömät vohvelit ja moraalin rappio
- Duncan nakutti San Antoniolle toisen voiton
- Boston ja Rask matkalla lohkofinaaliin
- Toisinajattelija Ai Weiwei julkaisi rockvideon pidätysajastaan
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta
- Itella irtisanoo Suomesta melkein 150
- Lehtimainonnan pudotus painoi Keskisuomalaisen tulosta
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Tausta: Isoihin yrityksiin tietosuojavastaava
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Kaikki jäsenmaat saavat edustajan komissioon
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi





