Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Metso perui kohutut lisäosingot
Helsingin SanomatKonepajakonserni Metso peruu lisäosinkonsa. Samalla Metso peruu lokakuussa pidettäväksi suunnitellun ylimääräisen yhtiökokouksen.
Metso ilmoitti reilu viikko sitten jakavansa ylimääräisenä osinkona osakkeenomistajilleen 75 miljoonaa euroa. Osinko olisi ollut 0,50 euroa osakkeelta.
Yhtiö ilmoitti viime tiistaina yt-neuvotteluista, jotka koskisivat 630 työntekijän irtisanomista. Yt-neuvotteluiden aloittaminen samaan aikaan lisäosingon jakamisen kanssa herätti yhtiön työntekijöissä runsaasti närää.
Metson osakekurssi laski Helsingin pörssissä tuntuvasti. Yhtiön osakkeen noteeraus aleni torstaina 29,15 euroon eli 4,7 prosenttia.
Metson pörssiarvosta katosi 218 miljoonaa euroa eli lähes kolme kertaa perutun lisäosingon verran. Päivän päätöskurssilla Metson markkina-arvo laski 4 383 miljoonaan euroon.
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala on tyytyväinen Metson päätökseen.
"Olen erittäin tyytyväinen siitä, että yhtiön hallitus reagoi nopeasti julkiseen kritiikkiin", hän totesi tiedotteessaan.
"Metson hallituksen päätös osoittaa, että yritykset kuuntelevat yhteiskunnallista keskustelua koko ajan herkemmällä korvalla ja ymmärtävät, että yritykset eivät voi elää omassa eristetyssä maailmassaan. Samalla päätös on tervetullut osoitus siitä, että myös julkiset kannanotot voivat ohjata yritysten toimintaa toivottuun suuntaan."
Metson hallitus perustelee lisäosinkojen perumisen seuraavasti:
"Metso on viime vuosina yhdessä henkilöstön kanssa toteuttanut useita merkittäviä toiminnan uudelleenjärjestelyjä ja tehostamisia, joiden seurauksena se on tänä päivänä yksi alojensa johtavista teknologiayrityksistä. Ottamalla tämän historian huomioon ja tukeakseen ja varmistaakseen sen, että välttämätön uudelleenjärjestely yhtiön paperikoneliiketoiminnassa voidaan suunnitella ja toteuttaa tavoitteiden mukaisesti ja varmistaakseen yhtiön hyvän tuloskehityksen pitkällä aikavälillä, hallitus katsoo, ettei lisäosingon maksaminen ole tässä tilanteessa aiheellista."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
Politiikka
Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Pussy Riot -aktivisti: Suomessa vierailleet naiset ovat ryhmän jäseniä
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Tekoäly Watsonista tulee asiakaspalvelija
- Ruorijuoppo upotti 200-hevosvoimaisen veneen
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Kerrostalon keittiö paloi Nummelassa
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Koulun kanslia sytytettiin tuleen Sipoossa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
- Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
- Tornion ja Haaparannan matkakeskus on uppoamassa verosotkuun
- Länsimetron jatko huolettaa Espoota – rahasta ei ole varmuutta
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- HS-kysyi: Suositko pienten vai suurten panimoiden oluita?
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa






