Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Monti: Suomella on myönteinen näkemys markkinataloudesta
Helsingin SanomatItalian pääministeri Mario Monti vierailee tänään keskiviikkona Suomessa pääministeri Jyrki Kataisen vieraana.
Monti tapaa Kataisen lisäksi eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman, eduskunnan valiokuntien edustajia sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistön työillallisella. Lisäksi hän osallistuu Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja Ulkopoliittisen instituutin seminaariin.
Virallisen ohjelman ulkopuolella Monti tapaa myös talouskomissaari Olli Rehnin.
Tapaamisen aiheena on pitkälti eurokriisin ajankohtainen keskustelu. Monti sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa ennen vierailua, että odottaa muun muassa ajatustenvaihtoa siitä, miten Suomi ja Italia voivat työskennellä kasvun edistämiseksi Euroopassa.
"Suomi ja minä tulimme osaksi Europpaa tavallaan samana päivänä, kun Suomi liittyi EU:iin ja minusta tuli Euroopan komission jäsen. Olen aina kokenut Suomen kulttuurisesti ja poliittisesti läheiseksi, sillä Suomella on myönteinen näkemys markkinataloudesta ja avoimuudesta", Monti sanoo.
Haastattelussa hän puhuu muun muassa Italian odotuksista maan joukkolainojen korkotason helpottamiseksi.
Italian pääministeri taipuu kommentoimaan myös suomalaista ruokatarjontaa.
"Suhtaudun erityisen sympaattisesti suomalaisiin ravintoloihin", Monti sanoo.
Montin edeltäjä Silvio Berlusconi parjasi suomalaista ruokaa useaan otteeseen pääministerivuosinaan.
Vierailun aikana Montille tarjoillaan muun muassa suomalaista kalaa ja riistaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Kolumni: Mars hallitukseen, Timo Soini!
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Vantaan bussilakko jatkuu maanantaina
- Kommentti: Huonoa tiedottamista
- Kakko viides golfin European Tourilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Pääkirjoitus: Erimielisyys al-Assadin asemasta vaikeuttaa konfliktin ratkaisua
- Kolumni: Hui, Barbie-nukke pelottaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Pitkä työmatka tai vuokrayksiö eivät paperimiestä houkutelleet
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää
- Sanoma-konserni vaihtaa johtajia
- Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
- Bloomberg: Bill Gates jälleen maailman rikkain
- Kuuma-kunnat eivät kaipaa yhteistä vuokra-asuntoyhtiötä






