Myös Osuuspankit nostivat asuntolainan hintaa

 |   |   | 
 

Asuntolainan hinta eli viitekoron päälle maksettava marginaali kääntyi nousuun viime vuonna myös osuuspankeissa. Aamulla tuloksensa julkaissut OP-Pohjola ryhmä uskoo, että marginaalin nousu jatkuu myös tänä vuonna.

Asuntolainojen kallistumisesta loppuvuonna 2011 kertoi myös pohjoismaiden suurin pankki Nordea tammikuun lopulla.

OP-Pohjola perustelee lainojen kallistumista uudella vakavaraisuussääntelyllä ja varainhankinnan kustannusten
nousulla.

OP-Pohjolan mukaan asuntokauppa oli viime vuonna erittäin vilkasta. Uusien nostettujen asuntoluottojen määrä kasvoi 11,8
prosenttia vuotta aiemmasta.

OP-Pohjola ryhmä on Suomen suurin asuntoluotottaja ja se piti viime vuonna asemansa. Osuuspankkien markkinaosuus asuntoluottokannasta oli joulukuun lopussa 36 prosenttia eli samaa tasoa kuin vuonna 2010.

Finanssiryhmän tulos ennen veroja putosi selvästi eli lähes kymmenen prosenttia 518 miljoonaan euroon edellisvuoden 575 miljoonasta eurosta. OP-Pohjolan mukaan tulosta rasittivat ennakkoon jo raportoidut vakuutustoiminnan vastuuvelan laskuperustemuutokset.

Niitä finanssiryhmä kirjasi yhteensä 74 miljoonaa euroa.
Laskuperustemuutoksilla oikaistuna tulos laski 5,3 prosenttia edellisvuodesta.
Nämä laskuperustemuutokset pudottivat vahinkovakuutuksen tulosta 2011 peräti 90 prosenttia edellisvuodesta. Myös henkivakuutuksen tulos putosi reilusti eli 76 prosenttia.

Pankkitoiminnan tulos sen sijaan parani peräti 30 prosenttia muun muassa korkokatteen parantumisen seurauksena.

Pääjohtaja Reijo Karhisen mukaan ensimmäiset talouden vakautumisen merkit alkavat näkyä.
”Lievästä toiveikkuudesta huolimatta suuretkin takaiskut velkakriisin hoidossa ovat edelleen mahdollisia”, hän katsoo tuloskatsauksessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori