NY Times: Apple vältellyt veroja miljardien edestä

 |   | 
 
STT–AFP
JUSTIN SULLIVAN / AFP
Applen myymälä San Franciscossa.
Applen myymälä San Franciscossa.

New York. Teknologiayhtiö Applen kerrotaan välttelevän verojen maksamista miljardien dollarien edestä.

The New York Timesin mukaan Apple on perustanut tätä varten pieniä toimipisteitä ympäri maailmaa keräämään ja sijoittamaan yhtiön voittoja.

Renon kaupunki Nevadan osavaltiossa Yhdysvalloissa on yksi monista paikoista, joihin Apple on perustanut toimiston. Renossa ei peritä lainkaan yritysveroa.

Lehdessä joukko Applen johtohenkilöitä kertoo, että toimipisteet Renossa, Irlannissa, Hollannissa, Luxemburgissa ja Britannian Neitsytsaarilla ovat osa yhtiön laillista tavoitetta pienentää verotaakkaansa.

Vähittäismyynnin markkinoinnista muutamia vuosia sitten vastanneen johtajan mukaan esimerkiksi Luxemburgia käytetään tuotteiden kauttakulkumaana verohyödyn takia.

Applen kotiosavaltiossa Kaliforniassa yritysverokanta on 8,84 prosenttia. Yhtiö toteaa tiedotteessaan, että se maksaa valtavan määrän veroja ja noudattaa korkeatasoisia eettisiä periaatteita, lakeja ja kirjanpitosäädöksiä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae Verokoneen tiedoista

Hae Verokoneen tiedoista

Uutiset