Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Nokia aikoo myydä pääkonttorinsa
Matkapuhelinyhtiö vakuuttaa, ettei se aio siirtää pääkonttoriaan Suomesta.
Matkapuhelimia valmistava Nokia suunnittelee myyvänsä Espoossa sijaitsevan pääkonttorinsa.
Yhtiö ilmoitti huhti–kesäkuun tulosjulkistuksen jälkeisessä sijoittajapuhelussa selvittävänsä kiinteistöjensä myyntiä osana maailmanlaajuista säästöohjelmaansa.
"Selvitämme erilaisia vaihtoehtoja kiinteistöomistustemme osalta. Selvityksissä on mukana pääkonttorin mahdollinen myynti. Meillä ei ole kuitenkaan mitään suunnitelmia siirtää pääkonttoria muualle", sanoo talous- ja rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila.
Useat suuret yhtiöt ovat viime vuosina myyneet kiinteistöjään, koska niiden ylläpito ja omistaminen eivät kuulu yhtiöiden varsinaiseen liiketoimintaan.
Esimerkiksi metsäteollisuusyhtiöt UPM ja Stora Enso eivät omista pääkonttoreitaan, vaan ovat niissä vuokralla. Myös hissejä valmistava Kone on myynyt pääkonttorinsa.
Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja hänen edeltäjänsä Jorma Ollila ovat todenneet monta kertaa, että mitään suunnitelmia pääkonttorin siirtämiseksi ulkomaille ei ole.
Pahoissa talousvaikeuksissa oleva yhtiö karsii parhaillaan voimakkaasti kulujaan vahvistaakseen rahoitusasemaansa.
Nokia pyrkii supistamaan matkapuhelinyksikkönsä liiketoimintakulut kolmeen miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä.
Viime vuonna yksikön liiketoimintakulut olivat viisi miljardia euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Blogi: Mikä on kohtuullinen rangaistus?
- Lasse Miettinen vihreiden puoluesihteeriksi
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Julkkismeteorologi ajoi Tanskaan tuulilasina kanaverkkoa ja elmukelmua
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Tutkija: Suuri osa koululaisista ei tunnista edes voikukkaa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- HS-kysyi: Suositko pienten vai suurten panimoiden oluita?
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa






