Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Nokia kampesi pörssissä pieneen nousuun

 |   |   | 
 
STT

Helsinki. Nokia kampesi itsensä vaisusta alusta huolimatta pieneen nousuun pörssiviikon aluksi. Kurssi vahvistui 0,7 prosenttia, ja päätöskurssiksi tuli 1,52 euroa, kun se päivän aikana kävi selvästi alempana.

Nokiaa tarkkaillaan tällä viikolla erityisen tiiviisti, koska yhtiö julkistaa torstaina huhti-kesäkuun tuloksensa.

Kurssia painoi muun muassa uutinen, että lippulaivamalli Lumia 900:n kytkykauppahinta on puolitettu Yhdysvaltojen markkinoilla. Yhtiön mukaan kyse on normaalista hinnoittelustrategiasta.

Päivän nousijoihin kuului Konecranes, joka tiedotti kaupanneensa 12 nosturia Togoon. Tilauksen arvoa ei julkistettu.

Vaihto jäi kesäisen vähäiseksi, 225 miljoonaan euroon. Helsingin pörssin yleisindeksi nousi 0,8 prosenttia lukemaan 5 151.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

24.5.2013