Toimittajantyöni kuumottavimpia hetkiä oli vinkki, jonka mukaan poliisi epäilee SanomaWSOY:n varatoimitusjohtajaa sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Kyseessä oli työnantajaani Helsingin Sanomia kustantavan yhtiön toiseksi korkein johtaja.
Nokia palkitsi Elopia 4,2 miljoonalla
HS–STTMatkapuhelimia valmistava Nokia maksoi viime vuonna toimitusjohtaja Stephen Elopille palkkaa ja palkkioita yhteensä 4,2 miljoona euroa, ilmenee Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoiden valvontaviranomaisella tänään toimitetusta raportista.
Elopin kiinteä vuosipalkka oli viime vuonna 1,1 miljoonaa euroa. Sen lisäksi tuli työsopimuksen allekirjoituspalkkiona maksettava 2,1 miljoonaa euroa, 473 000 euron käteispalkkio, 540 000 euron arvoinen optio-oikeus ja 74 000 euron lisäeläke.
Työsopimuksen allekirjoituspalkkio tarkoittaa korvausta, jonka Nokia maksoi Elopille korvauksena ansiotulojen menetyksistä, jotka aiheutuivat hänen irtisanoutumisesta ohjelmistoyhtiö Microsoftin palveluksesta.
Ensimmäisen erän viiden miljoonan dollarin allekirjoitussopimuksesta Nokia maksoi lokakuussa 2010, jolloin Elopille maksettiin 2,3 miljoonaa euroa.
Helsingin Sanomat on vähentänyt Elopin palkkiosta 3,75 miljoonan euron osakepalkkion, jonka maksaminen on sidottu yhtiön osakkeen arvon kehitykseen. Nokia ei ollut joulukuun loppuun mennessä maksanut Elopille tätä palkkiota, joten sen todellinen arvo hänelle oli nolla euroa.
Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoita valvovan viranomainen kuitenkin vaatii, että kaikki tulevaisuudessa mahdollisesti maksettavat palkkiot on ilmoitettava.
Elopin edeltäjä Olli-Pekka Kallasvuo ansaitsi viimeisenä vuonnaan Nokialla noin 8 miljoonaa euroa, mutta ansioita paisutti eroraha.
Edellisenä vuonna Kallasvuon ansiot olivat 4,8 miljoonaa euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Urheilu
Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa
- Australialainen eläintarha sai valkoisen sarvikuonon lisääntymään Video
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Maailman tunnetuin reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Blogi: Tero Saarisen jäähyväiset
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- Aina Groupin liikevaihto laski
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea





