Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Nokia sulkee jakelukeskuksiaan Kiinassa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Nokia irtisanoo työntekijöitään Chengdunissa ja Shanghaissa.
Nokia irtisanoo työntekijöitään Chengdunissa ja Shanghaissa.

Nokia sulkee kaksi alueellista toimistoaan Kiinassa ja irtisanoo väkeään liiketoimintojensa uudelleenjärjestelyn vuoksi.

Sulkemiset koskevat Nokian Chengdun ja Shanghain toimistoja, yhtiön edustaja kertoi perjantaina Dow Jones -uutistoimiston mukaan. Uudelleenjärjestely vaikuttaa myös yhtiön muihin toimintoihin Kiinassa.

Nokia ei tarkentanut, kuinka monta ihmistä se irtisanoo. Yhtiö kuitenkin kertoi kasvattavansa Pekingin- ja Guangzhoun-toimistojensa liiketoimintaa.

Vielä kuukausi sitten Nokian Aasian ja Tyynenmeren yksikön toimitusjohtaja Olivier Puech kertoi uutistoimisto Dow Jonesille, että Nokia jatkaa panostamista tuotekehitykseen Aasiassa eikä muuta sitoumuksiaan Kiinassa.

Nokian osuus Kiinan älypuhelinmarkkinoilla on surkastunut Applen ja Samsungin sekä kiinalaisten valmistajien vallattua alaa markkinoilla.

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Nokialla oli 11 prosentin osuus Kiinan älypuhelinmarkkinoista. Vielä vuoden 2011 toisella neljänneksellä osuus oli 30 prosenttia.

Oikaisu: kyse on toimistoista, ei jakelukeskuksista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013