Nokia vahvistaa jättivähennykset Salossa

 |   |   | 
 
Helsingin Sanomat
Sami Kero / HS
Nokian työntekijät keskiviikkoaamuna matkalla tiedotustilaisuuteen, jossa kerrotaan työpaikkojen vähenemisestä Salossa.
Nokian työntekijät keskiviikkoaamuna matkalla tiedotustilaisuuteen, jossa kerrotaan työpaikkojen vähenemisestä Salossa.

Matkapuhelimia valmistava Nokia vahvistaa vähentävänsä Salossa sijaitsevasta tehtaastaan enintään tuhat työpaikkaa.
Lisäksi yhtiö aikoo vähentää kolme tuhatta työpaikkaa Unkarissa ja Meksikossa sijaitsevilta tehtailtaan.

Matkapuhelimien valmistusta siirretään yhä enemmän Aasiaan.

”Kokoonpanon siirrolla Aasiaan on tarkoitus nopeuttaa laitteidemme tuloa markkinoille. Työskentelemällä lähempänä alihankkijoitamme uskomme voivamme tuoda innovaatioita markkinoille nopeammin, ja siten parantaa kilpailukykyämme”, sanoo markkinoista vastaava johtaja Niklas Savander tiedotteessa.

”Ymmärrämme suunniteltujen muutosten olevan vaikeita henkilöstöllemme. Olemme sitoutuneita tukemaan henkilöstöä ja paikallisia yhteisöjä muutosten aikana.”

Yhtiön mukaan työpaikkojen vähennykset tehdään kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Nokia ilmoitti viime syyskuussa tekevänsä älypuhelimien valmistukseen muutoksia, joilla se pyrkii lisäämään kilpailukykyäänmaailmanlaajuisilla matkapuhelinmarkkinoilla.

Salossa, Unkarissa ja Meksikossa sijaitsevat tehtaan keskittyvät vastaisuudessa älypuhelimien ohjelmistoräätälöintiin asiakkaiden toivomusten mukaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori