Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Nokia vähentää 10 000 työpaikkaa – Suomesta 3 700
Matkapuhelimia valmistava Nokia vähentää Suomesta 3 700 työntekijää ensi vuoden loppuun mennessä. Kyseessä on mitä todennäköisemmin suurin määrä Suomessa kerralla irtisanottuja työntekijöitä."Eipä tule mieleen suurempaa suoneniskua. Karmea tilanne kaikella tavalla", sanoo SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen Tekniikka&Talous-lehdessä.
Yhteensä maailmanlaajuisesti työpaikkoja karsitaan enintään 10 000. Tehtaiden sulkemisilla ja työntekijöiden vähentämisillä pyritään säästämään 1,6 miljardia euroa.
Nokian palveluksessa oli ennen irtisanomisia kaikkiaan 56 000 työntekijää.
Salon tehdas lakkautetaan, Oulun tuotekehitysyksiköstä karsitaan runsaasti työpaikkoja ja tuotekehitystyksikkö Saksassa Ulmissa lakkautetaan.
"Keskitymme selvemmin kuluttajien eniten arvostamiin tuotteisiin ja palveluihin, sekä jatkamme samalla investoimista innovaatioihin, jotka ovat aina olleet tärkeitä Nokialle", sanoo toimitusjohtaja Stephen Elop tiedotteessa.
Nokian liiketoiminnan näkymät ovat muutenkin huonontuneet. Yhtiö arvioi matkapuhelinyksikön liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä olevan toisella vuosineljänneksellä enemmän tappiolla kuin tammi–maaliskuussa.
Alkuvuonna yksikön liiketappio oli 127 miljoonaa euroa.
Nokia suunnittelee investoivansa vahvasti tuotteisiin ja kokemuksiin, joiden avulla Lumia -älypuhelimet erottautuvat kilpailijoista ja ovat yhä useamman kuluttajan saatavilla.
Lisäksi yhtiö jatkaa investointeja paikkatietopalveluihin.
Salossa Nokian päätös tarkoittaa jopa 850 työntekijän vähentämistä matkapuhelintehtaassa ja sitä tukevissa toiminnoissa.
”Suunnitellut vähennykset ovat raskaita ja johtuvat aiotuista toimenpiteistä, joiden uskomme olevan välttämättömiä Nokian pitkän tähtäimen kilpailukyvyn turvaamiseksi”, Elop sanoo tiedotteessa.
”Emme tee henkilöstöömme mahdollisesti vaikuttavia suunnitelmia kevyin perustein ja työskentelemme lujasti sen eteen, että vähennysuhan alla olevat työntekijämme saavat tarvittavaa tukea, vaihtoehtoja ja neuvoja uusien mahdollisuuksien löytämiseksi."
Uutistoimisto Reutersin mukaan Elop on leikannut Nokian toimitusjohtajana ollessaan yli 40 000 työpaikkaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Talous
Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Sedinien hevonen voitti raveissa, kun Ruotsi iski 1–0
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää
- Sanoma-konserni vaihtaa johtajia
- Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
- Bloomberg: Bill Gates jälleen maailman rikkain
- Kuuma-kunnat eivät kaipaa yhteistä vuokra-asuntoyhtiötä
- EU:n pankeille uudet stressitestit vuonna 2014
- Suomen kalleimmat rautakaupat löytyvät pääkaupunkiseudulta
- Fazerin uusi konsernijohtaja tulee Wärtsilästä
- Kesko avasi toisen ruokakauppansa Pietarissa






