15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Nokian yt-neuvottelut päättyvät synkkiin lukuihin
Matkapuhelimia valmistava Nokia ilmoittaa todennäköisesti tänään työntekijöiden edustajille kesäkuussa aloitettujen yhteistoimintaneuvotteluiden päättämisestä.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan yhtiö vähentää Suomesta 3 700 työpaikkaa, mikä vastaa kesäkuun puolivälissä ilmoitettua enimmäismäärää. Maailmanlaajuisesti Nokia suunnittelee vähentävänsä 10 000 työpaikkaa ja lakkauttavansa tuotekehitysyksikön Ulmissa Saksassa.
Yhtiö on kutsunut suomalaiset luottamushenkilöt puhelinkokoukseen kello 12. Ennakkoilmoituksia irtisanomisista pitäisi antaa työntekijöille 6. elokuuta.
Perjantaina tulee täyteen kuusi viikkoa yt-neuvotteluiden aloittamisesta. Kuusi viikkoa on laissa määrätty vähimmäisaika neuvotteluiden päättämiselle, jos kyse on mahdollisesti yli kymmenen työntekijän irtisanomisesta.
Työpaikkoja on tarkoitus vähentää Nokian kaikista toimipaikoista eli pääkaupunkiseudulta, Salosta, Tampereelta ja Oulusta.
Kesäkuun puolivälissä Nokia ilmoitti lakkauttavansa Salossa sijaitsevan matkapuhelintehtaan, mikä vie työpaikan 850 työntekijältä.
Osalle työntekijöistä Nokia suunnittelee tarjoavansa vapaaehtoista irtisanoutumissopimusta. Sen hyväksyvät voisivat saada työsuhteen kestosta riippuen enintään vuoden palkkaa vastaavan korvauksen.
Nokian tavoitteena on karsia matkapuhelinyksikön vuosittaiset toimintakulut kolmeen miljardiin euroon ensi vuoden loppuun mennessä. Vuonna 2010 yksikön toimintakulut olivat 5,4 miljardia euroa ja viime vuonna 4,98 miljardia euroa.
Toimintakulujen vähennyksellä Nokia sopeuttaa kulujaan pienenneeseen liiketoimintaan ja vakauttaa rahoitusasemaansa.
Nokia ei halunnut kommentoida asiaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Talous
Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
Urheilu
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
Kulttuuri
Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
Luetuimmat juuri nyt
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Pierce Brosnan on liian kaunis dekkarikirjailijalle
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Chris James palaa KuPSiin
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- Aina Groupin liikevaihto laski
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Pitkä työmatka tai vuokrayksiö eivät paperimiestä houkutelleet
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi





