Pääministeri varoitti Kreikkaa elintason romahtamisesta

 |   | 
 
REUTERS–AP
YANNIS BEHRAKIS / Reuters
Kreikan pääministeri Loukas Papadimos toisti lauantai-iltana televisiopuheessaan maan joutuvan kaaokseen, jos säästöohjelmaa ei hyväksytä.
Kreikan pääministeri Loukas Papadimos toisti lauantai-iltana televisiopuheessaan maan joutuvan kaaokseen, jos säästöohjelmaa ei hyväksytä.

Ateena. Kreikassa parlamentin on määrä äänestää tänään uuden tukipaketin edellyttämistä lisäsäästöistä. Väliaikaishallituksen pääministeri Loukas Papadimos varoitti lauantai-iltana kreikkalaisia elintason romahtamisesta ja polttoaine- sekä lääkepulasta, ellei parlamentti pääse sopuun säästötoimista.

Papadimos puolusti hallituksen perjantaina päättämiä säästötoimia, joita maalta vaaditaan ehtona eurovaltioiden ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n uudelle 130 miljardin euron hätärahoitukselle. Kreikan parlamentin on määrä äänestää säästöistä ja alustavalla tasolla yksityisten sijoittajien kanssa tehtävästä sopimuksesta sunnuntaina.

Televisiopuheessaan Papadimos varoitti vahvaa kieltä käyttäen kansalaisia ja erimielisiä parlamentin jäseniä siitä, että vaihtoehtona on katastrofaalinen vararikko.

"Tämä sopimus määrää maamme tulevaisuuden. Olemme vain hengenvedon päässä paluusta nollatilanteeseen. Elintaso romahtaisi ja ennemmin tai myöhemmin joutuisimme ulos eurosta."

Papadimos muistutti, että sopimuksesta eroaminen merkitsisi kansalaisille myös säästöjen menettämistä, palkanmaksun tyrehtymistä ja pulaa polttoaineista ja lääkkeistä.

Myös Uusi demokratia -puolueen puheenjohtaja Antonis Samaras ja sosialistipuolue Pasokin puheenjohtaja Georgios Papandre ovatkehottaneet parlamentin jäseniä hyväksymään säästöt.

Säästötoimia vastustavia kansanedustajia uusinkaan vetoomus ei vakuuttanut. Ainakin 13 konservatiiviedustajaa ja 7 sosialistiedustajaa kertoivat, etteivät aio äänestää. Kaksi sosialistiedustajaa erosi parlamentista.

Vastustajien kantaa edustaa ex-ministeri Vasso Papandreou.

"Jos ilmoitamme, ettemme maksa 20. maaliskuuta erääntyvää velkaa, kaikki eurooppalaiset kiirehtivät etsimään ratkaisua", hän vakuutti.

Hallituksen suunnittelemat julkisen talouden menoleikkaukset ja minipalkkojen supistukset kurjistaisivat monin tavoin tavallisten ihmisten elämää Kreikassa. Luvassa olisi esimerkiksi 15000 työpaikan vähentäminen julkiselta sektorilta.

Ammattiliitot ovat pitäneet maassa kaksipäiväistä yleislakkoa ja tuhannet mielenosoittajat ovat osoittaneet mieltä säästötoimia vastaan Ateenassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori