Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Panostus aurinko- ja tuulienergiaan vahvassa kasvussa – USA ykköseksi

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Kalle Koponen
Saksassa investoidaan kolmanneksi eniten maailmassa puhtaaseen energiaan.
Saksassa investoidaan kolmanneksi eniten maailmassa puhtaaseen energiaan.

Yhdysvallat on ohittanut Kiinan investoinneissa puhtaaseen energiaan. Yhdysvalloissa investoinnit lisääntyivät viime vuonna lähes 50 prosentilla, kun Kiinassa pysyttiin suunnilleen edellisvuoden tasolla.

Yhdysvaltalaisen Pew-säätiön raportin mukaan  investoinnit puhtaaseen eli pääasiassa aurinko- ja tuulienergiaan nousivat Yhdysvalloissa viime vuonna 48,1 miljardiin dollariin (36,7 miljardia euroa) edellisvuoden 33,7 (25,7) miljardista. Raportista kertoo BBC:n uutiset.

Kiina oli ylivoimainen ykkönen vielä toissa vuonna, mutta siellä investoinnit pysyivät viime vuonna suunnilleen samalla tasolla (45,5 miljardia dollaria eli 34,7 miljardia euroa).

Seuraavina listalla ovat Saksa, Italia, Intia, Englanti, Japani, Espanja ja Brasilia, joissa kaikissa paitsi Saksassa investoinnit puhtaaseen energiaan lisääntyivät kymmenillä prosenteilla.

Yhteenlasketut investoinnit maailmassa lisääntyivät edellisvuodesta 6,5 prosenttia ja olivat ennätykselliset 263 miljardia dollaria (200,5 miljardia euroa).

Pew-säätiön ohjelmajohtajan Phyllis Cuttinon  mukaan uutta tuulienergiaa rakennettiin viime vuonna 43 gigawattia, aurinkoenergiaa 30 gigawattia ja muuta puhdasta energiaa 10,5 gigawattia.

"Puhtaan energian kapasiteetti koko maailmassa on nyt 565 gigawattia ja se on 47 prosenttia enemmän kuin ydinvoimaa on. Joten on väärin sanoa, että tämä olisi jotain marginaaliteollisuutta", sanoi Cuttino BBC:n uutisille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Hae Verokoneen tiedoista

Hae Verokoneen tiedoista

Uutiset