Pekkarinen: Tukipaketilla ostetaan vain aikaa

 |   | 
 
STT
Vesa Moilanen / Lehtikuva
Mauri Pekkarinen uskoo, että ennen pitkää Kreikka tarvitsee uuden tukipaketin.
Mauri Pekkarinen uskoo, että ennen pitkää Kreikka tarvitsee uuden tukipaketin.

Kreikan toisessa tukipaketissa on kysymys vain lisäajan ostosta, sanoo oppositiopuolue keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen. Hän pitää Kreikan pelastamistavoitteita epärealistisina ja uskoo, että ennen pitkää edessä on uusi tukipaketti.

Pekkarisen mukaan edelleen parempi keino Kreikan pelastamiselle olisi velkasaneeraus ja Kreikan irtaantuminen eurosta.

Myös perussuomalaiset ovat epäilevällä kannalla tukipaketin suhteen. Vesa-Matti Saarakkala (ps) sanoi tänään Ylelle, että tukipaketissa on ollut koko ajan kyse vain pankkien pelastamisesta.

Suomen takausvastuiden Pekkarinen uskoo nousevan ainakin 6 miljardiin euroon.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) on arvioinut Suomen suoran lainaosuuden olevan noin 2,3 miljardia euroa, mutta hän ei halunnut vielä arvioida Suomen kokonaisvastuita.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori