HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Pessimismi ja jalkapallon EM-kisat hiljensivät osakekauppaa
Helsingin SanomatOsakekauppaa hallitsi kesäkuussa epävarmuus. Osakekauppaa käytiin myös selvästi vähemmän kuin toukokuussa tai vuotta aikaisemmin samana ajankohtana, selviää osake- ja rahastovälittäjä Nordnetin selvityksestä.
Nordnetin mukaan osakekauppojen euromääräinen vaihto laski kesäkuussa toukokuuhun verrattuna yli 20 prosenttia. Koko pörssin vaihto laski 8,7 prosenttia. Edellisvuoteen verrattuna koko pörssin kauppamäärät laskivat huikeat 75 prosenttia ja yksityissijoittajien kauppamäärät 57,6 prosenttia.
Nordetin mielestä syinä vaisuun pörssikauppaan olivat sijoittajien pessimistiset näkymät tulevaisuudesta – ja jalkapallon EM-kisat.
"Vaikka euroalueen vakauttamisesta nähtiin pieniä Kreikan hallituksen muodostumisen ja Espanjan tukipaketin laatimisen kaltaisia valonpilkahduksia, sijoittajat ovat edelleen pessimistisiä tulevaisuudesta. Kuun lopussa päättynyt euromaiden kokous toi lyhytaikaista helpotusta markkinoille, mutta pysyvää ratkaisua Euroopan raskaaseen velkataakkaan ei ole vieläkään löytynyt. Uskon, että myös jalkapallon EM-kisoilla oli oma osansa piensijoittajien kaupankäynnin vähentymisessä", Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall toteaa.
Online-välittäjien kautta ostettiin kesäkuussa eniten Cargotecin ja seuraavaksi eniten Fortumin osakkeita. Myydyimpien listan kärjessä olivat Kone ja Sampo. Cargotec nousi listalle hiukan yllättäen, sillä se antoi kesäkuussa tulosvaroituksen.
Nordnet on vuonna 1996 Ruotsissa perustettu osake- ja rahastovälittäjä. Se oli aikanaan yksi Pohjoismaiden ensimmäisistä yrityksistä, joka tarjosi internet-pohjaista osakevälitystä. Nordnet toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Politiikka
Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
Talous
Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Nuori mies kuoli pudottuaan parvekkeelta Espoossa
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Lastensuojeluun yli 50 parannusehdotusta Video
- Iranilaiset juhlivat pääsyä jalkapallon MM-kisoihin
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Blogi: Silkkihanipööt saivat toisensa suorassa lähetyksessä
- Stubb: Turkin EU-neuvottelujen jatkuttava poliisin toimista huolimatta
- Kysely: Nuori ei halua ilmiantaa rattijuoppoja – "Kaveripiirin hyväksyntä tärkeää"
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Taleban: Neuvottelut USA:n kanssa alkavat huomenna
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
- Obama Berliinissä: Ydinaseita vähennettävä kolmanneksella
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Sauri väläyttää Helsinkiin kännyköiden ekolatauspisteitä
- Obama: Eurooppa pysyy Yhdysvaltain vapauden ja turvallisuuden kulmakivenä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Puolustusministeriön viestintäjohtajaksi Max Arhippainen – ministeriö kiistää puoluetaustan vaikutuksen
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista
- H&M:n kauppa kävi odotuksia heikommin
- Talouskriisi pyyhki Suomesta 66 000 kansainvälisten yritysten työpaikkaa
- Huawei: Nokian ostamisesta ei suunnitelmia
- Näin ennustetaan yksityistä kulutusta
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- TS: Intialaisyhtiö HCL saattaa irtisanoa 140 ex-nokialaista
- Kataja: Aikapankkien verotuksessa käytettävä kaupunkilaisjärkeä
- Fakta: Aikapankissa työstä maksetaan ajalla



