Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Presidentti palkitsi mobiililounassetelin kehittäjän
Tasavallan presidentin valtakunnalliset Innosuomi-palkinnot jaettiin tiistaina viidelle "älykkäitä järjestelmiä" kehittäville yrityksille.
Ulvilalainen Cieltum valmistaa ohjelmistoja, joilla voi seurata laitteen elinkaarta alusta loppuun. Tamperelainen Creanex palkittiin metsä- ja kaivosalan ohjausjärjestelmien testauksesta, lappeenrantalainen MeVEA tuotekehityssimulaattorista ja oulunsalolainen Wegera vaikeamuotoisten kappaleiden cnc-koneistajasta.
Helsinkiläinen Eazybreak palkittiin sähköisten lounas-, liikunta- ja kulttuurisetelien kehittämisestä. Noin vuoden toiminut Eazybreak palkittiin jo viime kuussa Uudenmaan alueen parhaana Innosuomi-keksintönä.
Matkapuhelin- ja cetering-alalla kokemuksensa keränneet Jari Kivinen ja Kai Friman ovat kehittäneet internetin ja matkapuhelimen avulla toimivan lounassetelin. Palvelun avulla voidaan hallinnoida myös liikunta- ja kulttuuriseteleitä.
Eazybreak laajensi palvelun viime kesänä myös Viroon, jossa reaaliaikaisella järjestelmällä voi maksaa myös taksimatkoja. Ensi vuonna palvelua on tarkoitus laajentaa muualle Eurooppaan.
Suomessa mobiililounasseteliä käyttää yhtiön mukaan noin 50 000 ihmistä noin tuhannessa ravintolassa.
Innosuomi-palkinto on tasavallan presidentin suojelema hanke, jonka tehtävänä on edistää luovuutta, osaamista ja yrittäjyyttä Suomessa. Palkinnolla rohkaistaan uusien keksintöjen tuotteistamista ja kaupallistamista sekä kannustetaan uuteen yritystoimintaan.
Kunniamaininnan sai muun muassa internetissä toimiva Rockway.fi -musiikinopetuspalvelu. 2007 avatussa palvelussa voi opetella kitaran, basson, koskettimien ja rumpujen soittoa.
Innosuomi-palkinto jaettiin nyt 18. kerran, jolloin teemana oli "Älykkäät järjestelmät ja palvelut – toimivampi maailma". Tämän vuoden kisaan otti osaa 200 kilpailuehdotusta yrityksiltä, yhteisöiltä tai henkilöiltä.
Palkintoraadissa istuu muun muassa Patentti- ja rekisterihallituksen, Tekesin, Keksintösäätiön sekä ministeriöiden ja elinkeinoelämän edustajia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Suomen ykkösjudokan ottelu päättyi dramaattisesti – vastustaja tyrmäsi polvella
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Orivedellä ja Virroilla nokkakolarit, yhteensä 8 loukkaantui
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Kolumni: Haluan Google-lasit, vaikka ne hävettävätkin
- 4 vaihtoehtoa koota oma kuvagalleria nettiin
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- HS-kysyi: Suositko pienten vai suurten panimoiden oluita?
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa






