Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Rööperi-elokuva sai sääntöjen vastaista tukea

 |   | 
 
Nordisk film
Harri Nykäsen haastatteluromaaniin perustuvassa Rööperi-elokuvassa käydään läpi Helsingin Punavuoren rikoshistoriaa 1960-luvulta 1970-luvulle. Elokuva oli yleisömenestys.
Harri Nykäsen haastatteluromaaniin perustuvassa Rööperi-elokuvassa käydään läpi Helsingin Punavuoren rikoshistoriaa 1960-luvulta 1970-luvulle. Elokuva oli yleisömenestys.

Aleksi Mäkelän ohjaama Rööperi-elokuva sai ensi-iltansa tammikuun 9. päivä 2009. Elokuva oli taloudellinen menestys. Se keräsi Suomen oloissa suuren yleisömäärän eli 257 000 katsojaa.

Elokuvan tuotantoyhtiö Solar Films sai vielä ensi-illan jälkeen taloudellisen jättipotin. Suomen Elokuvasäätiö myönsi elokuvalle tuotantotukea 650 000 euroa.

Elokuvasäätiö saa oman rahoituksensa opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämistä veikkausvoittorahoista.

Elokuvasäätiön omat säännöt kieltävät kuitenkin myöntämästä tukea jo valmiille elokuville, mihin Valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnitti huomiota.

Miksi Rööperi sai tukea vastoin sääntöjä, Elokuvasäätiön tuotantojohtaja Petri Kemppinen?

"Tukisitoumus oli tehty jo edellisenä vuotena. Sen varassa Solar Films uskalsi ottaa riskin ja lähteä tuotantoon, vaikka tuotantotukirahat olivat tulossa vasta seuraavana vuotena", Kemppinen kertoo. "Teemme vuosittain 70 tuotantotukipäätöstä, joista tämä on  ollut yksittäinen poikkeus."

Kemppisen mukaan filmiyhtiölle annetulla tuella katettiin tuotannon kuluja, minkä takia se on käytännössä tukiehtojen mukainen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013