HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Ranska aikoo kerätä rikkailta ja suurilta yrityksiltä miljardien lisäverot
HS–REUTERS–STT–AFPRanskassa maan sosialistihallitus ja presidentti François Hollande ovat julkaisseet suunnitelmansa veronkorotuksille, joita tarvitaan maan talouden vakauttamiseen. Ranska säästää rahaa nostamalla paitsi veroja myös leikkaamalla julkisia menoja.
Veronkorotukset kohdistuvat erityisesti rikkaisiin kotitalouksiin sekä suuriin öljyfirmoihin ja pankkeihin. Samalla hallitus peruu Nikolas Sarkozyn aikaisen hallituksen kaavailemia veronkorotuksia, kuten arvonlisäveronkorotuksen.
Ranska arvioi säästävänsä veronkorotuksilla tänä vuonna 7,2 miljardia euroa ja ensi vuonna 6,1 miljardia. Rikkaille, yli 1,3 miljoonaa euroa vuodessa tienaaville kotitalouksille asetetaan kertaluontoinen vero, jolla on tarkoitus kerätä 2,3 miljardia euroa. Suurilta pankeilta ja öljy-öljy-yhtiöiltä on tarkoitus kerätä lisäveroa 1,1 miljardia euroa.
Arvioiden mukaan maan budjetin vuosittainen alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen saadaan EU:n kasvusopimuksen edellyttämälle 3 prosentin tasolle ensi vuoden loppuun mennessä. Viime vuoden lopussa alijäämä oli 5,2 prosenttia.
Toukokuussa valtaan astunut sosialistipresidentti François Hollande korosti vaalikampanjassaan, että rankkojen säästöjen sijaan Ranskan talous saadaan elpymään aktiivisella kasvupolitiikalla. Samalla hän lupasi kiristää rikkaiden verotusta.
Uudistusten odotetaan menevät heittämällä läpi maan parlamentissa, jossa sosialistit saavuttivat jykevän enemmistön kesäkuun vaaleissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
Talous
Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Poliisiylijohtaja Paaterolle kävisi sakkojen maksaminen kortilla
- Ari Mannion keppi lensi 80,65
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Talvivaarassa taas vuoto – värjäsi joen ruskeankeltaiseksi
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Tukholman mellakoiden pelätään jatkuvat yöllä Video
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- Aina Groupin liikevaihto laski
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi





