HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Rehn: EU:lla edessään kriittiset kymmenen päivää pelastaa euro
AP–REUTERS–STT–HSTalouskomissaari Olli Rehnin mukaan EU on nyt siirtynyt kriittiseen vaiheeseen euron pelastusoperaatiossa. Aikaa euroalueen velkakriisin ratkaisemiseksi on kymmenen päivää, sillä tärkeät päätökset on tehtävä EU:n huippukokouksessa ensi viikolla.
Talousministereiden kokouksessa Brysselissä keskiviikkona puhuneen Rehnin mukaan työssä on edettävä kahdella rintamalla: euroalueelle on varmistettava riittävät palomuurit, jotta markkinoiden kuohunta saadaan hillittyä, ja lisäksi taloushallintoa pitää lujittaa.
Rehn esitteli euroryhmälle tiistaina komission ehdotuksia taloushallinnon vahvistamiseksi, muun muassa mahdollisuutta tarkistaa etukäteen kansalliset budjetit ja lujittaa komission toimivaltaa puuttua valtioiden edustajien toimiin, jos he ovat ottamassa liikaa riskejä epävakaassa taloustilanteessa.
"Ehdotus sai myönteisen vastaanoton, ja aion esitellä ehdotukset (talous- ja rahoitusasioiden neuvostolle) Ecofinille. Odotan, että sen jäsenet tukevat tiukemman taloushallinnon lujittamista, jotta voimme luoda todellisen vakausliiton tai jopa kiinteän talousliiton", Rehn sanoi.
Euroalueen valtiovarainministerit sopivat myöhään tiistai-iltana Euroopan väliaikaisen kriisirahaston vahvistamisesta ja Kreikan tukilainaerästä.
Kaikki olivat kuitenkin tietoisia siitä, että päätökset eivät riitä rauhoittamaan markkinoita ja pelastamaan euroa, vaan lisätoimia tarvitaan.
Kansainvälisiltä suuryrityksiltä usko on jo mennyt, sillä ne valmistautuvat euron hajoamiseen. Financial Times -lehden mukaan valmistelut ovat käynnissä jo kymmenissä yrityksissä.
Euroalueen vaikeudet saada aikaan ratkaisuja velkakriisiin on saanut yritykset varpailleen.
"Olemme alkaneet miettiä, miltä hajoaminen voisi näyttää. Jos eurolle tapahtuu jotain, olemme täysin uudessa tilanteessa. Kun maat jättävät euron, seuraa massiivisia devalvaatioita, jotka tekevät tuontitavarat erittäin kalliiksi", pohtii juomayhtiö Diageo Europen toimitusjohtaja Andrew Morgan lehden haastattelussa.
Autonvalmistajat, energiayhtiöt, kuluttajatuotteiden valmistajat ja muut ylikansalliset yhtiöt pyrkivät rajoittamaan riskejään sijoittamalla käteisvarojaan turvallisiin kohteisiin ja rajoittamalla kustannuksiaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
Politiikka
Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
Talous
Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kuusi ehdotusta jatkaa talvisodan muistomerkkikilpailussa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Fakta: Ruoan jäljitettävyys
- Näkökulma: Yritykset haluavat puhua vain kotimaisesta lihasta
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Kemira yrittää puhdistaa vettä, joka näyttää kahvilta
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista



