Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Rehn: Wahlroos on väärässä tulkitessaan talouskriisiä
EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin mukaan pankkiiri Björn Wahlroos on monelta osin väärässä tulkitessaan finanssikriisiä, joka lähti liikkeelle amerikkalaisen finanssikapitalismin kriisistä ja levisi Eurooppaan muuttuen velkakriisiksi.
Rehn kommentoi Wahlroosin maanantaina julkaistua kirjaa Markkinat ja demokratia HS:n pyynnöstä.
"Wahlroos kiistää Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoiden toimintaan liittyvät järjestelmävirheet, jotka olivat syynä finanssikriisin puhkeamiseen. Tässä mielessä hän poikkeaa Yhdysvaltain keskuspankin Fedin entisen johtajan Alan Greenspanin arviosta. Jopa Greenspan myönsi olleensa väärässä ajatellessaan, että rahoitusmarkkinat korjaavat itse omat virheensä."
Rehn tähdentää, että Yhdysvallat ja myös EU ovat vahvistaneet markkinoiden sääntelyä ja valvontaa.
"Finanssikriisissä kapitalismi jyräsi kansanvallan. Siksi on tärkeää palauttaa tasapaino kansanvallan ja markkinavoimien välille", Rehn sanoo.
Hänen mielestään Wahlroos on myös "harvinaisen epäjohdonmukainen" siinä, että hän yhtäältä haluaa vahvistaa EU:n liittovaltiomallia ja federalistista päätöksentekoa, mutta toisaalta peräänkuuluttaa kovempaa jäsenmaiden välistä verokilpailua.
"Tiiviimpi integraatio nimenomaan auttaisi estämään haitallista verokilpailua, joka syö julkisen talouden pohjaa."
Rehn sanoo, että Wahlroosin "autoritaarisen kapitalismin manifesti" on kaukana hänen "sosiaaliliberaalista" ajattelustaan.
"Hienoa on, että Wahlroos on kirjoittanut näkemyksensä julki, mikä selkeyttää aatteellisia eroja Suomessa."
Lisää Rehnin kommentteja Wahlroosin näkemyksistä sekä Timo Harakan arvio Markkinat ja demokratia -kirjasta tiistain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Keihään maailmanmestarin akillesjänne petti – kausi päättyi kyyneliin
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Bottaksen vauhti kiihtyy
- Pussy Riot: Emme koskaan esiinny ennalta ilmoitetusti
- Räikkönen: Jos renkaat toimivat, vielä voi nipistää ajasta
- Mikko Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Rantanen ja Airaksinen juhlivat Solvallassa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Suomen ykkösjudokan ottelu päättyi dramaattisesti – vastustaja tyrmäsi polvella
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- HS-kysyi: Suositko pienten vai suurten panimoiden oluita?
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa






