Rehn kiitteli Kreikkaa säästöohjelman hyväksymistä

 |   |   | 
 
STT

Ateena. Talouskomissaari Olli Rehn kiitteli Kreikan parlamentin antamaa hyväksyntää maan tiukalle säästöohjelmalle.Hän sanoi eilisen äänestyksen osoittavan Kreikan päättäväisyyttä pistää maan kestämättömälle talouspolitiikalle piste.

Rehn sanoi EU-komission tiedotustilaisuudessa uskovansa, että Kreikka täyttää myös muut ehdot, joita sen eurokumppanit asettivat viime viikolla ehdoksi maan toiselle tukipaketille.

Rehn tuomitsi Kreikan väkivaltaisuudet. Hänen mukaansa mellakoijat eivät edusta kansan suurta enemmistöä, joka on huolissaan maan tulevaisuudesta ja osoittaa tilanteessa sitkeyttä.

Rehn kommentoi jälleen viime päivinä kuultuja arvioita, joiden mukaan Kreikalle parasta olisi vetäytyminen eurosta ja ajautuminen maksukyvyttömäksi sen sijaan, että maa ottaa uuden tukipaketin kansantaloutta näivettävine ehtoineen.

"Oma näkemykseni on, että Kreikan hallitsemattomalla maksukyvyttömyyteen joutumisella olisi paljon pahemmat seuraukset Kreikan yhteiskunnalle ja etenkin sen heikoimmille jäsenille. Lisäksi sillä olisi hyvin negatiivisia vaikutuksia koko Euroopan taloudelle", Rehn sanoi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori