Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Rehn liennytteli Suomen ja Italian välejä
Bryssel. Talouskomissaari Olli Rehn yritti sovitella Suomen ja Italian välejä ennen iltapäivällä alkavaa euromaiden valtiovarainministereiden kokousta.
Komissaari tapasi aamulla Italian pääministerin Mario Montin ja pian sen perään Suomen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd).
Rehn kertoi suomalaistoimittajille toimivansa "sillanrakentajana" maiden välillä.
Monti on moittinut pohjoisen maita siitä, että Italian ja Espanjan valtionlainojen korot ovat taas nousseet sietämättömälle tasolle.
Myös komissaari Rehn myöntää, että korkojen nousussa on osittain kyse jäsenmaiden "eriseuraisuudesta", jota viime päivinä on ilmennyt.
Italialla ja Suomella on ollut erilainen näkemys siitä, mitä kesäkuun lopussa järjestetyssä EU-maiden johtajien huippukokouksessa päätettiin. Erityisesti eripuraa on aiheuttanut se, voidaanko Euroopan kriisirahastoja käyttää valtioiden joukkovelkakirjojen ostamiseen jälkimarkkinoilta.
Suomi vastustaa jälkimarkkinaoperaatioita.
Rehn ei halunnut ottaa kantaa kinailuun.
"Komissio ei syyttele ketään eikä myöskään tulkitse jäsenvaltioiden esittämiä kantoja", Rehn sanoi.
Hän ei myöskään paljastanut enemmän siitä, millaisia keskusteluja oli käynyt Montin kanssa ja aikoi käydä Urpilaisen kanssa.
"Ylipäänsä on tärkeä, puhuttiin mistä jäsenvaltiosta tahansa, että kaikki jäsenvaltiot sitoutuvat niihin päätöksiin, joita ne ovat tehneet Eurooppa-neuvostossa tai muissa Euroopan unionin kokouksissa."
Euromaat sopivat kesäkuussa, että Euroopan pysyvä vakausmekanismi voi ostaa valtioiden joukkovelkakirjoja ensi- ja jälkimarkkinoilla aivan kuten sitä koskevassa sopimuksessa määritellään.
Ostoihin voidaan ryhtyä, jos jäsenvaltio pyytää apua ja Euroopan keskuspankki antaa asiasta myönteisen suosituksen. Jäsenmaat päättävät ostoista yksimielisesti, mutta hätätilanteessa päätös voidaan tehdä myös 85 prosentin määräenemmistöllä. Tällöin Suomi ei voisi estää ostoja.
Euromaiden valtiovarainministereiden on tarkoitus käsitellä tämänpäiväisessä kokouksessaan muun muassa Espanjan pankkitukea ja Kreikan ja Kyproksen tilanteita.
"Oletan, että tänään kykenemme saavuttamaan poliittisen yhteisymmärryksen Espanjan pankkikentän perusteellista remonttia ja pääomittamista koskevasta ohjelmasta."
Asialistalla on myös euroalueelle perustettava yhteinen pankkivalvonta. Rehn sanoi, että komissio antanee asiasta esityksen syyskuun alkupuolella.
Kun valvontaviranomainen on pystytetty, Euroopan kriisirahastot voivat tukea pankkeja suoraan ilman että tukea tarvitsee kierrättää valtioiden kautta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
Talous
IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
Urheilu
Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
Kulttuuri
Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta






