Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Saksa on yhä yksinäisempi

 |   | 
 

Berliini. Voimatasapaino Euroopan suurien maiden välillä muuttui Ranskan presidentinvaalien jälkeen viime toukokuussa.

Vastakkain ovat siis saksalainen pihtaaminen ja ranskalais-italialainen rahahanat auki -linja.

Saksan liittokansleri Angela Merkel sai heittää hyvästit hyvin sujuneelle yhteistyölle aateveljensä Nicolas Sarkozyn kanssa.

Merkel ja Ranskan uusi sosialistipresidentti François Hollande antoivat hiljan yhteistyötään kehuvan lausunnon, mutta tosiasiassa yhteen hiileen puhaltavat Ranska, Italia ja Espanja.

Merkel palasi EU:n viime huippukokouksesta juhannuksena nöyryytettynä. Saksalaiset kokevat saavansa nyt vain kylmää kyytiä euroareenoilla.

Etenkin Italian pääministeri Mario Monti ottaa välimatkaa Saksaan.

Tuorein merkki oli, kun Monti ilmoitti kannattavansa pankkiluvan myöntämistä velkakriisin hätäkassalle EVM:lle. Saksa vastustaa sitä tiukasti.

Kova kolaus saksalaisille oli myös se, kun EKP viime viikolla teki päätöksen valmiudestaan ostaa ongelmamaiden joukkovelkakirjoja tietyin ehdoin. Muualla taas säpsähdettiin pikemminkin pankin asettamia ehtoja.

Jopa Suomi ja Hollanti puolsivat keskuspankkijohtaja Mario Draghin esitystä EKP:n neuvostossa, Saksassa kommentoitiin pettyneinä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013