HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Samaras: Kreikka aloittaa rajut kriisitoimet
HS–APKreikan pääministeri Antonis Samarasin mukaan hänen johtamansa hallinto on valmis toteuttamaan sarjan suuria rakenteelllisia muutoksia. Samarasin mukaan maa pyrkii uusiin säästöihin myymällä esimerkiksi valtion omistaman junayhtiön ja vapauttamalla energianmyynnin kilpailulle.
Ohjelmaansa esitellessään Samaras huomautti, ettei ulkomaiden kannata vähätellä Kreikan toimia taloutensa taspainottamiseksi.
Samaras sanoi myös, että Kreikka tarvitsee lisää aikaa maalta vaadittujen säästöjen toteuttamiseen. Hän sanoi myös tahtovansa neuvotella niiden toteutustavoista.
Brittilehti Financial Timesin mukaan Kreikka on jo luopunut vaatimuksesta saada löysemmät ehdot tukipaketteihinsa. Lehden tiedot perustuvat maan valtiovarainministeri Jannis Stournarasin haastatteluun.
Maan uusi hallitus olisi halunnut lieventää säätövaatimuksia, joita EU, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan keskuspankki – niin kutsuttu troikka – on vaatinut taloudellisten tukiensa ehdoksi.
Troikka vieraili Ateenassa loppuviikosta. Se teki Kreikan edustajille siis selväksi, että maan on jatkettava vyönkiristystä.
Kreikan parlamenttivaalit ja uuden hallituksen muodostuminen ovat antaneet kreikkalaisille uutta uskoa maansa taloudelliseen tulevaisuuteen.
Kreikkalaisen Ekathimerini-lehden mukaan kreikkalaiset ovat palauttaneet pankkeihin rahojaan jopa viiden miljardin euron arvosta sitten 17. kesäkuuta järjestettyjen parlamenttivaalien.
Pankkien talletusten arvo romahti Kreikassa viime toukokuussa peräti 8,5 miljardia euroa. Kreikkalaisten arvioidaan säilyttävän pankkien ulkopuolella yhä noin 20 miljardin euron arvosta käteistä rahaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Vain Hannu Väisänen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- IS: Juhani Tammista kiinnostaa eurovaaliehdokkuus
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Tausta: Isoihin yrityksiin tietosuojavastaava
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Kaikki jäsenmaat saavat edustajan komissioon
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun





