HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Sampo-pankki: Suomi on pian taantumassa
Helsingin SanomatSampo-pankki ennustaa, että nollakasvu jatkuu tänä vuonna Suomessa. Lokakuun alussa se ennustaa Suomen olevan virallisesti taantumassa.
”Mikäli syyskuussa päättyvän kolmannen vuosineljänneksen tuotanto on odotustemme mukaisesti edellistä pienempi, täyttyy taantuman virallinen määritelmä ensi kuun vaihteessa Suomessa”, Sampo-pankin ekonomisti Juhana Brotherus sanoo tiedotteessa.
Taantumalla viitataan tilanteeseen, jossa kansantalouden kokonaistuotanto supistuu kahdella peräkkäisellä vuosineljänneksellä.
Heikosta loppuvuodesta kertoo Sampo-pankin mukaan muun muassa se, että kuluttajien luottamus omaan talouteen on heikoimmillaan sitten 90-luvun laman jälkimaininkien. Myös teollisuuden ja rakentamisen luottamusindikaattorit viittaavat heikon suhdanteen jatkuvan.
Ensi vuodelle Sampo pankki ennustaa prosentin talouskasvua. Pankki heikensi ennustettaan kesäkuusta. Tuolloin se arvioi, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,5 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.
”Olennaista piristymistä ei ole havaittavissa maailmantalouden keskeisillä alueilla, mutta talouspolitiikan kevennystoimet tukevat kysyntää vuonna 2013 etenkin kehittyvissä talouksissa”, sanoo pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki tiedotteessa.
Sampo-pankki on arviossaan muita ennustajia varovaisempi. Palkansaajien tutkimuslaitos arvioi aiemmin, että talous kasvaa ensi kaksi prosenttia. Nordean ekonomistit uskovat, että talouskasvu on 1,2 prosenttia.
Kuoppamäki ennakoi, että EKP:n viime viikolla lupaamat tukitoimet euroalueen kriisimaiden lainakorkojen painamiseksi auttavat pitämään euroaluetta kasassa.
Tämä ja poliitikkojen mahdolliset uudet toimet vakauttavat taloutta ensi vuonna ja auttavat euroaluetta ulos nykyisestä taantumasta, Pankki kirjoittaa suhdannekatsauksessaan.
Asuntovelallisille suhdannetilanne on Sampo-pankin mukaan jatkossakin suotuisa. Se ennakoi, että matalien korkojen aika jatkuu, vaikka inflaatio ylittää EKP:n tavoitteen. Sampo-pankin ekonomistit odottavat EKP:n pitävän ohjauskoron 0,75 prosentissa myös vuonna 2013.
”Negatiiviset reaalikorot helpottavat velallisten asemaa, joten monet odottavat yhä kiihtyvästä inflaatiosta ratkaisua Euroopan velkaongelmiin. Emme kuitenkaan ennusta inflaation merkittävää voimistumista, sillä erityisesti Saksassa sitä vastustetaan voimakkaasti. Inflaation nostaminen taantumassa ei edes olisi yksinkertaista”, Kuoppamäki sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Politiikka
Stubb: Turkin EU-neuvottelujen jatkuttava poliisin toimista huolimatta
Talous
HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
Urheilu
Henrik Larsson teki paluun pelikentille
Luetuimmat juuri nyt
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Kemira yrittää puhdistaa vettä, joka näyttää kahvilta
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista
- H&M:n kauppa kävi odotuksia heikommin
- Talouskriisi pyyhki Suomesta 66 000 kansainvälisten yritysten työpaikkaa
- Huawei: Nokian ostamisesta ei suunnitelmia



