HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Samsungin taulutietokone myyntikieltoon USA:ssa
HS–APYhdysvaltalainen tuomioistuin on asettanut elektroniikkayhtiö Samsungin Galaxy Tab 10.1 -taulutietokoneen myyntikieltoon.
Tuomioistuin on asettunut teknologiayhtiö Applen kannalle, jonka mielestä eteläkorealainen Samsung on rikkonut Applen tekijänoikeuksia taulutietokoneen suunnittelussa.
"Samsung on oikeus kilpailla, mutta sillä ei ole oikeutta kilpailla epäreilusti ja työntää markkinoille tekijänoikeuksia rikkovia tuotteita", piirituomari Lucy Koh totesi.
Myyntikielto ei koske taulutietokoneen uudempaa mallia.
Apple johtaa taulutietokonemarkkinoita iPad-laitteellaan. Samsung on puolestaan maailman suurin matkapuhelinvalmistaja.
Galaxy Tabin myyntikielto tulee voimaan, kun Apple on maksanut 2,6 miljoonan dollarin takuut.
Eilen langetettu tuomio on osa suurempaa patenttikiistaa Applen ja Samsungin välillä. Kiista koskee muun muassa älypuhelimia ja taulutietokoneita.
Apple on syyttänyt Samsungia tuotteiden ulkoasun ja suunnittelun kopioinnista. Samsung on puolestaan väittänyt, että amerikkalaisyritys on rikkonut Samsungin omistamia patentteja, jotka koskevat internetyhteyden muodostamista mobiililaitteilla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
Politiikka
Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
Ulkomaat
Valehaastattelu turkkilaislehdessä suututti CNN:n uutisankkurin
Talous
Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
Urheilu
HIFK:n taloudellinen voitto putosi kolmannekseen
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Rahoittaja piti Himasen tutkimuksen suunnitelmaa "oudosti laadittuna"
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Valehaastattelu turkkilaislehdessä suututti CNN:n uutisankkurin
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Hyttyskesä tulossa – verenimijöitä luultavasti enemmän kuin viime vuonna
- Afgaanihallinto boikotoi neuvotteluja Talebanin kanssa
- Obama: Eurooppa pysyy Yhdysvaltain vapauden kulmakivenä
- HS seurasi John F. Kennedyn vierailua Berliinissä – katso sivut vuodelta 1963
- Maailma syö pian enemmän viljeltyä kuin pyydettyä kalaa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- HIFK:n taloudellinen voitto putosi kolmannekseen
- Oppositio kehottaa kuntia jarruttamaan liitoselvityksiä
- Koiranlihafestivaalin vastustus kasvaa Kiinassa
- Rahoittaja piti Himasen tutkimuksen suunnitelmaa "oudosti laadittuna"
- Selin hankki Leijona-vahti Ahosen Astanaan
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Kommentti: Hallituksen eväät ovat vähissä
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- Uuden perunan litrahinnassa paljon vaihtelua Video
- Robotti opetettiin tanssimaan Gangnam Styleä Video
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- Obama ja Merkel pitävät yhteisen infon – katso suora lähetys
- Valehaastattelu turkkilaislehdessä suututti CNN:n uutisankkurin
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista
- H&M:n kauppa kävi odotuksia heikommin
- Talouskriisi pyyhki Suomesta 66 000 kansainvälisten yritysten työpaikkaa
- Huawei: Nokian ostamisesta ei suunnitelmia
- Näin ennustetaan yksityistä kulutusta
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- TS: Intialaisyhtiö HCL saattaa irtisanoa 140 ex-nokialaista
- Kataja: Aikapankkien verotuksessa käytettävä kaupunkilaisjärkeä
- Fakta: Aikapankissa työstä maksetaan ajalla
- Finanssivalvonta: Pankit kestäisivät kovan laman
- Kuluttaja-asiamies vei Elisan oikeuteen maksullisesta laskusta
- Ministeriö: Pöyry ei rikkonut kansainvälisiä ohjeita Laosin patohankkeessa



