Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

San Francisco suunnittelee Mac-tietokoneiden kieltämistä viranomaisilta

 |   | 
 

Yhdysvalloissa San Franciscon kaupunki haluaa kieltää Applen Mac-tietokoneet viranomaisten toimistoista. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan syynä on, ettei Apple halua osallistua tutkimukseen yrityksen tuotteiden valmistamisen ympäristövaikutuksista.

Apple vetäytyi hiljattain elektroniikkatuotteiden ympäristöystävällisyyttä arvioivasta EPEAT-rekisteristä.

San Franciscossa kielto estäisi kaikkien Mac-tietokoneiden ostamisen kaupungin rahoilla. Esimerkiksi vuonna 2010 San Franciscon viranomaisten toimistoissa käytettiin yli 45 000 dollaria Applen tuotteisiin.

Tappio ei sinänsä ole suuri Applelle, jonka nettotulo on 65 miljardia dollaria vuodessa.

Kiellon suunnittelu on lähinnä saanut huomiota sen takia, että Applen päämaja sijaitsee Cupertinos 70 kilometriä kaupungin ulkopuolella ja työntekijöistä moni asuu San Franciscossa. Kaupunki toivoo tämän vaikuttavan yrityksen päätökseen.

Apple ei kuitenkaan ole osoittanut merkkejä päätöksensä pyörtämisestä. BBC:n mukaan kyseessä saattaa olla pelko siitä, ettei yrityksen uusi MacBook Pro saisi hyvää arvostelua.

Yhdysvalloissa on määrätty, että viranomaisten käyttämistä tuotteista 95 prosenttia tulee olla EPEAT-hyväksyttyjä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013