Suomalaiset vastustavat tuloerojen kasvua. Silti yli 80 prosenttia suomalaisista lottoaa ainakin joskus. Lottoaja haluaa kasvattaa tuloeroaan suhteessa naapuriin.
Sellun vienti kasvoi yli neljänneksen alkuvuonna
Metsäteollisuuden perustuotteen selluloosan vienti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 28 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Metsäyhtiöiden etujärjestön Metsäteollisuuden mukaan sellua toimitettiin Suomesta 720 000 tonnia.
Sellu on välituote, josta valmistetaan muun muassa kopiopaperia ja kartonkia. Sellua sotketaan myös kuitumassaan, josta valmistetaan aikakauslehtipaperia.
Sellua tuottavat Stora Enso, Metsä Group eli Metsäliitto ja UPM.
Selluloosa on tällä hetkellä metsäteollisuuden ylivoimaisesti kannattavin tuote. Paperia tai sahatavaraa valmistavat yritykset pääsevät niukin naukin plussan puolelle.
Sellua vetää Kiinan valtava kysyntä. Kiinaan on rakennettu paljon uusia paperi- ja kartonkikoneita, mutta maassa ei ole riittävästi omaa kuitua.
Massan kysyntä vaimeni viime syksynä, mutta tänä vuonna sellukauppa on virkistynyt uudelleen. Samalla sellun hinta on lähtenyt uuteen nousuun.
Suomessa tuotettiin tammi–maaliskuussa paperia ja kartonkia 2,6 miljoonaa tonnia. Tuotanto väheni edellisvuodesta 12 prosenttia.
Metsäteollisuuden mukaan graafisten papereiden kulutus päämarkkina-alueella Euroopassa oli edelleen matalalla tasolla, mikä näkyi Suomen tuotantoluvuissa.
Hienopaperin tuotanto kuitenkin piristyi vuosineljänneksen loppua kohden. Paperi- ja kartonkituotteiden hinnat pysyivät vakaina edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
Ulkomaat
Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
Talous
OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
Luetuimmat juuri nyt
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Matkustaja kuvasi BA:n koneen Heathrown hätälaskun Video
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Vihreiden kahden puoluejohtajan malli ei toteudu
- Rottalaumat muuttivat pientalojen pihoille Espoossa
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Mätäjoen myrkyt alkavat haihtua
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Saudiarabialaiset hurjapäät vaihtavat pyörät liikkuvasta autosta Video
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Ministeri Kiuru: En arvosta ranking-listoja Video
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Matkustaja kuvasi BA:n koneen Heathrown hätälaskun Video
- Kätensä menettänyt kiinalaisfarmari valmisti kotitekoiset proteesit Video
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Pellon koulu purki kännykkäkiellon
- Hulluruohosta sairastuneita vielä yksi lisää
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä





