Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Stora Enso ja Neste Oil lopettavat biodieselhankkeen
STTÖljy-yhtiö Neste Oil ja metsäyhtiö Stora Enso luopuvat biodiesellaitoksen rakentamisesta. Yhtiöt eivät saaneet yhteishankkeelleen hakemaansa EU-rahoitusta.
Biodiesellaitoksen paikaksi oli kaavailtu Imatraa tai Porvoota.
Euroopan komissio on julkistanut arvion hankkeista, jotka olivat hakeneet rahoitusta. Neste Oilin ja Stora Enson yhteistyöhanke ei ollut rahoitettavien projektien listalla.
Yhtiöiden mukaan kustannukset on laskettu huolellisesti. Investointi olisi yhtiöiden mukaan ollut hyvin kallis eikä sitä olisi toteutettu, vaikka julkista rahoitusta olisi saatu.
Neste Oil ja Stora Enso ovat tehneet testaustyötä uusiutuvan dieselin koelaitoksella Varkaudessa.
"Teknisesti onnistuimme erinomaisesti, mihin olemme tyytyväisiä", arvioivat yhtiöt tiedotteessaan.
Yhtiöt jatkavat yhteistyötä muissa biojalosteissa.
Asiasta kertoi perjantaina Tekniikka&Talous-lehti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
Talous
Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
Urheilu
Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Nyt: Soikku on teinien ikioma nettitähti
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Ketjukolari Kehä kolmosella ruuhkautti liikennettä
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä





