Stukin ex-johtaja Laaksonen siirtyy kauppaamaan venäläistä ydinteknologiaa
PIETARI. Suomen säteilyturvakeskuksen johtajana viime päiviin asti työskennellyt Jukka Laaksonen siirtyy Venäjän valtiollisen ydinvoimayhtiön leipiin. Hänestä tulee Rosatom Overseas -yhtiön varajohtaja.
Rosatom Overseas on perustettu lobbaamaan venäläisen ydinvoimateknologian vientiä ulkomaille. Venäjä haluaa laajentaa voimakkaasti ydinenergian ja ydinteknologian vientiä.
Uudessa toimessaan Laaksonen vastaa vientihankkeiden teknisestä puolesta. Hänen tehtävänään on varmistaa, että hankkeet vastaavat kansainvälisiä ja kunkin maan omia turvallisuusmääräyksiä.
"Odotan että uusi tehtäväni antaa minulle hyvän mahdollisuuden käyttää kokemustani edistääkseni yhteistä päämäärämme eli turvallisen ydinenergian käyttöä koko maailmassa", Laaksonen sanoo Rosatomin tiedotteessa.
Laaksonen on vastannut Suomen säteilyturvasta 15 vuoden ajan. Stukilla hän on ollut töissä vuodesta 1974. Uusi pääjohtaja Tero Varjoranta aloitti Stukissa 1. helmikuuta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli trukkiturmassa Vimpelissä
Politiikka
Demokraatti: Guzenina-Richardson ei jatka puolueen johdossa
Ulkomaat
Niagaran putoukseen hypännyt mies selvisi hengissä
Talous
EU-maiden johtajien kokouksessa yritetään lietsoa kasvua
Urheilu
Ei palkkaa kuukausiin – maajoukkuevalmentaja jätti pestinsä
Luetuimmat juuri nyt
- Suomen Pernilla ei selviytynyt euroviisufinaaliin
- Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli trukkiturmassa Vimpelissä
- Karjalainen: Uskonnottomien haudoille ei ole tunkua
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Niagaran putoukseen hypännyt mies selvisi hengissä
- Homoja urheilijoita kannustetaan hakemaan turvaa Britanniasta
- Mount Everest pahasti ruuhkautunut – vaaratilanteita pelätään
- Demokraatti: Guzenina-Richardson ei jatka puolueen johdossa
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli trukkiturmassa Vimpelissä
- Saarinen jatkaa hiihtouraansa mentorien avulla
- Kolumni: Kiintymyshömelöt
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Facebookin osakkeen syöksy jatkui
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Mertarannan puolueellisuus lämmitti Slovakian kiekkofaneja
- 8-vuotias tyttö löytyi kuolleena – isä ja naisystävä vangittu
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Tšekki järjesti järkytyksen Ruotsille
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
- Syyttäjät: Anneli Auerin toiminnassa merkkejä saatananpalvonnasta
Uutiset
- Joka kymmenes apua hakeneista kärsinyt pitkään väkivallasta
- Kaukosäätimen keksijä kuoli
- Egyptiläiset äänestävät ensimmäistä kertaa presidenttiä
- Kolumni: Rakastaja roskakuilussa
- Whitney Houstonin viimeinen levytys julkaistaan ensi kuussa
- Homoja urheilijoita kannustetaan hakemaan turvaa Britanniasta
- Yhä useamman työpaikka löytyy pk-yrityksestä
- Hbl:n kysely: Haglund suositumpi Rkp:n johtoon
- Demokraatti: Guzenina-Richardson ei jatka puolueen johdossa
- Karjalainen: Uskonnottomien haudoille ei ole tunkua
- EU-maiden johtajien kokouksessa yritetään lietsoa kasvua
- Espanjan David Villa ei pysty pelaamaan EM-kisoissa
- HS.fi:ssä tehdään yöllä huoltotöitä
- Clijsters päättää uransa US Openin jälkeen
- Asiantuntijat: Koiran jalostus on muuttunut terveemmäksi
- Varjoliitäjä päätyi ojaan ja loukkasi selkänsä Sallassa
- Suomen Pernilla ei selviytynyt euroviisufinaaliin
- Näin lukijat kommentoivat euroviisuja HS-chatissa
- Saksan poliisi otti kiinni ammuskelleen koulupojan
- Izagirre karkasi etappivoittoon, Rodriguez jatkaa Giron kärjessä
- Keskisalo: Tarvitaan isompi paukku kuin vuonna 2006
- Boltin tavoitteena taas maailmanennätys
- Sami Lehtoranta valittiin Korisliigan vuoden pelaajaksi
- Syyrian kapinalliset sieppasivat libanonilaisia
- Kymmenen vankeuteen Nevski Express -junan pommi-iskusta Venäjällä
- Azerbaidan ottaa viisuista kaiken irti
- Ei palkkaa kuukausiin – maajoukkuevalmentaja jätti pestinsä
- Ruotsin asevienti diktatuurimaihin voi jatkua vielä vuosia
- Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli trukkiturmassa Vimpelissä
- Seppälä EM-finaaliin sadan metrin vapaauinnissa
- Yhä useamman työpaikka löytyy pk-yrityksestä
- EU-maiden johtajien kokouksessa yritetään lietsoa kasvua
- Facebookin osakkeen syöksy jatkui
- Lähes 70 lähtee Fiskarsin Billnäsin-tehtaalta
- Suomen bruttokansantuote kasvaa 0,9 prosenttia
- Halpalentoyhtiö Skyways konkurssiin Ruotsissa
- Lentoemännät: Flyben leipiin vain vapaaehtoispohjalta
- Nokian Renkaat karsii 120 Suomesta, laajentaa Venäjällä
- OECD: Euroalueen talous supistuu tänä vuonna
- Arla suunnittelee suuria yritysjärjestelyjä
- Kuluttajavirasto: Hispania-matkoista voi hakea korvausta
- Lentäjät: Emme ole vielä hyväksyneet ratkaisua
- Flybe-sopimus nostaa Finnairia pörssissä
- Finnair siirtää Euroopan lentojaan Flybelle
- Sijoitushuijari vältti teloituksen Kiinassa
- Työttömyys kääntyi lievään kasvuun
- Monella sinkulla ei ole varaa Helsingin asuntoihin
- ILO: Nuorisotyöttömyys taas huippulukemissa
- Suomalaiset yritykset näkevät lähitulevaisuuden valoisana
- Obama: Maailman johtajat yksimielisiä Kreikan eurossa pysymisestä
- Facebookin osake laski roimasti toisena pörssipäivänä
- HS Digilehti uudistui
- Gasum suunnittelee maakaasuterminaalia Turkuun
- Lehdet: Air France-KLM saattaa irtisanoa tuhansia
- Kiina hyväksyi Googlen Motorola-kaupan
- Halpabussiyhtiö haluaa ajaa Ouluunkin
- Kiinalaisyritys tähtää maailman suurimmaksi elokuvateatteriketjuksi
- Ryanair teki ennätystuloksen mutta varoitti näkymistä
- Kolme työyhteisöjen kehittäjää yhteen
- Yhä useampi tavara voidaan tulostaa




