Suomalaiset innostuivat matkustamaan ulkomaille joulukuussa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Suomalaiset intoutuivat matkustamaan ennätysmäisesti ulkomaille joulukuussa, kertoo Tilastokeskus.

Yöpymisen sisältäneitä matkoja tehtiinkin lähes 300 000. Siinä oli vuoden 2010 joulukuuhun verrattuna lisäystä peräti 24 prosenttia.

Suosituin kohde oli Kanarian saaret, jonne suuntautui matkoista lähes joka neljäs.

Laivaristeilyjä suomalaiset tekivät joulukuussa lähes 120 000. Se oli suunnilleen sama määrä kuin edellisen vuoden joulukuussa.

Vapaa-ajanmatkat kotimaan maksullisessa majoituksessa pysyivät samalla tasolla kuin edellisvuonna. Suosikkimaakuntina joulukuussa olivat Uusimaa ja Pohjois-Pohjanmaa.

Koko viime vuonna suomalaiset tekivät kohdemaassa yöpymisen sisältäviä matkoja 4,3 miljoonaa. Toissa vuoteen verraten siinä oli kasvua kahdeksan prosenttia.

Risteilyjä tehtiin 1,6 miljoonaa, missä oli kasvua yhdeksän prosenttia.

Maksullisia matkoja kotimaassa tehtiin 5,8 miljoonaa. Vähennystä toissa vuoteen oli kaksi prosenttia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori