Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Suomalaiset yritykset näkevät lähitulevaisuuden valoisana

 |   | 
 
Outi Pyhäranta / HS
Vantaalla kauppakeskus Jumbossa Citymarket-kauppias Matti Himberg iloitsee, että myynti on kehittynyt hyvin viime vuodesta.
Vantaalla kauppakeskus Jumbossa Citymarket-kauppias Matti Himberg iloitsee, että myynti on kehittynyt hyvin viime vuodesta.

Suurin osa suomalaisista yrityksistä näkee lähitulevaisuutensa valoisana, käy ilmi kauppakamarien ja Helsingin Sanomien kyselystä.

Vastaajista 73 prosenttia oli sitä mieltä, että odotukset ovat myönteisempiä kuin puoli vuotta sitten. Kysely tehtiin huhti–toukokuun vaihteessa ennen Kreikan vaaleja, joissa maan säästöpolitiikan vastustajat saivat vahvan aseman.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Risto E. J. Penttilän mielestä on jännittävää, että Euroopan talouskriisi ei näy suomalaisten yritysten tilauskirjoissa. Kreikan vaalituloksesta huolimatta Penttilän mukaan optimismiin on aihetta. Tosin poliittinen riski on hänen mukaansa suuri.

"Muuten menisi hyvin, mutta Euroopan kehitys tuo epävarmuutta. Aika jännää on, että se ei näy tilauskirjoissa."

Kyselyyn tuli yli 300 vastausta. Vastaukset ovat samanarvoisia yrityksen koosta tai toimialasta riippumatta.

Positiivisimpia olivat länsisuomalaiset yrittäjät, kun taas etelässä oli eniten pessimistejä. Alueelliset erot eivät kuitenkaan olleet merkittäviä.

Penttilä näkee paradoksina sen, että suuret yritykset vähentävät väkeä mutta samaan aikaan yritysten "aluskasvillisuus" pärjää hyvin.

"Kyselystä käy ilmi, että yritykset ovat kiinnostuneita liiketoimintamahdollisuuksista Euroopassa. Alle viidennes yrittäjistä hakee bisnestä Aasiasta, esimerkiksi Kiinasta tai Intiasta.

Vastaajista 69 prosenttia ei harkitse tuotannon siirtämistä johonkin halpamaahan.

Kuusi prosenttia vastaajista suhtautui myönteisesti väitteeseen, jonka mukaan tuotannon siirtoa halpamaahan harkitaan. 18 prosenttia vastaajista oli väitteestä jokseenkin samaa mieltä.

Yritysjohtajien mukaan tuotantoa halpamaihin ei kannata siirtää muun muassa siksi, että palvelut on suunnattu suomalaiselle teollisuudelle, joten siirto etäälle asiakkaista ei ole mielekäs ratkaisu.

Tuotannon palauttamista halpamaasta Suomeen miettii ani harva yritysjohtaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013