Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Suomen Pankin Liikanen kehui EKP:n hätätoimia
Helsingin SanomatSuomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen sanoi torstaina, että Euroopan Keskuspankin EKP:n poikkeukselliset toimet ovat rauhoittaneet markkinoiden pahimmat pelot ja auttaneet rahoitusmarkkinoiden vakiintumista.
Liikanen viittasi EKP:n pankeille myöntämiin kolmen vuoden keskuspankkiluottoihin, joita pankit ovat saaneet edullisesti yhden prosentin korolla.
Liikanen sanoi, että luotoilla pankkijärjestelmän käteistarpeet on katettu käytännössä kokonaan kolmeksi vuodeksi.
Velkakriisin lopullinen taltuttaminen vaatii hänen mukaansa kuitenkin onnistumista finanssi- ja rakennepolitiikassa, ja EKP:n täytyy pystyä luopumaan oikea-aikaisesti tilapäisistä keskuspankkitoimista.
Suomen Pankki kertoo laskeneensa ennustettaan maailmantalouden kasvusta. Pankki ennustaa, että maailmantalouden kasvu jää tänä vuonna hitaaksi, 3,2 prosenttiin. Aiempi ennuste tälle vuodelle oli 3,6 prosenttia.
Ensi vuonna Suomen Pankki ennustaa maailmantalouden kasvavan 3,9 prosenttia.
Yhdysvaltojen talouskasvuksi tälle vuodelle odotetaan 2,3 prosenttia, EU20-maiden talouden ennustetaan pienenevän 0,2 prosenttia. Japanin kasvuksi ennustetaan 1,4 prosenttia, Kiinan kahdeksan prosenttia ja Venäjän 3,7 prosenttia.
EKP:n neuvosto odottaa euroalueen talouden elpyvän vähitellen tänä vuonna, mutta riskit painottuvat edelleen odotettua hitaamman kasvun suuntaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Sveitsi–Yhdysvallat maalittomana ensi erän jälkeen
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Nibali venytti Giro-johtoaan Alpeilla
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
- Brita Kekkosen muistelmat julki postuumisti
- Pikajuoksija Ben Johnson esittää taksikuskia Arto Halosen elokuvassa
- Kauppi ja Mäkelä sprinttisuunnistuksen Suomen mestarit
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää
- Sanoma-konserni vaihtaa johtajia
- Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
- Bloomberg: Bill Gates jälleen maailman rikkain
- Kuuma-kunnat eivät kaipaa yhteistä vuokra-asuntoyhtiötä
- EU:n pankeille uudet stressitestit vuonna 2014
- Suomen kalleimmat rautakaupat löytyvät pääkaupunkiseudulta
- Fazerin uusi konsernijohtaja tulee Wärtsilästä
- Kesko avasi toisen ruokakauppansa Pietarissa
- Kuluttajahintojen nousu hidastui euroalueella
- Japanin talous kasvoi odotettua nopeammin






