HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Suomi saakin lisää työvoimaa
Suomen työikäisen väestön odotetaan kasvavan myös tulevaisuudessa, vaikka aiempien ennusteiden mukaan työvoiman määrän olisi jo pitänyt alkaa supistua. Kun vuonna 2 000 työvoiman määräksi laskettiin 2 589 000 henkeä, 2011 määrä oli 2 682 000.
"2000-luvun alun väestöennusteet eivät ole pitäneet lainkaan paikkaansa, koska maahanmuuttoa ja eliniän odotteen nousua aliarvioitiin huomattavasti", sanoo tutkimusosaston päällikkö Mikko Kautto Eläketurvakeskuksesta.
Vanhimpien ikäluokkien osallistuminen työmarkkinoille on kasvanut nopeasti. Vuodesta 2000 60–69-vuotiaan työvoiman määrä on kolminkertaistunut.
Vaikka työvoiman ja ikääntyvien työllisyyden kehitys on toistaiseksi ollut yllättävän hyvää, se ei asiantuntijoiden mukaan riitä paikkaamaan eliniän pitenemisen yhteiskunnalle tuomia haasteita.
"Vaikka työvoiman määrä pysyy ennallaan tai jopa kasvaa, myös ikääntyneiden työelämän ulkopuolella olevien määrä kasvaa. Huoltosuhteen kehitys näyttää ihan yhtä haastavalta kuin 2000-luvun alussa", Kautto sanoo.
Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen sanoo, että työvoiman ulkopuolella on 170 000 ihmistä, jotka pitäisi saada mukaan.
Toinen puoli ovat ne 150 000 vaikeasti työllistettävää työtöntä, joiden työllistämiseksi ei tehdä tarpeeksi. He siis kuuluvat työvoimaan, mutta eivät saa töitä.
"Politiikalla voitaisiin tehdä yhä paljon, mutta se vaatisi enemmän rahaa ja suuremman mittakaavan toimia kuin nyt", Tiainen sanoo.
Aiheesta lisää perjantain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- Aina Groupin liikevaihto laski





