Suomi sai vaatimuksensa läpi EVM-kiistassa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
YVES HERMAN / Reuters
Valtionvarainministeri Jutta Urpilainen (vas.), talouskomissaari Olli Rehn (keskellä) and Kreikan valtionvarainministeri Evangelos Venizelos (oik.) keskustelivat Euroalueen talousjohtajien kokouksessa Brysselissä maanantaina.
Valtionvarainministeri Jutta Urpilainen (vas.), talouskomissaari Olli Rehn (keskellä) and Kreikan valtionvarainministeri Evangelos Venizelos (oik.) keskustelivat Euroalueen talousjohtajien kokouksessa Brysselissä maanantaina.

Suomi on saanut läpi vaatimansa muutokset Euroopan pysyvää vakausmekanismia (EVM) eli pysyvää kriisirahastoa koskevaan sopimukseen. Euroalueen valtiovarainministerit löysivät sovun maanantai-iltana Brysselissä.

Suomen kannalta merkittävin avoin kysymys on koskenut EVM:n päätöksentekomenettelyä poikkeuksellisiksi katsotuissa "hätätilanteissa". Suomi vastusti muiden maiden joulukuun huippukokouksessa tekemää päätöstä, joka hätätilanteessa mahdollistaisi EVM:n lainoituskapasiteetin kasvattamisen ja sen myöntämästä rahoituksesta päättämisen 85 prosentin määräenemmistöllä. Suomi on vaatinut yksimielisiä päätöksiä.

Suomen esittämät muutokset EVM-sopimukseen poistavat Suomen valtiovarainministeriön mukaan kaiken tulkinnanvaraisuuden siitä, voitaisiinko määräenemmistöpäätöksillä korottaa jäsenmaiden taloudellisia vastuita. Suomen esittämien lisäysten myötä tämä ei valtiovarainministeriön mukaan ole mahdollista.

Sopimus on määrä hyväksyä tammikuun lopussa Eurooppa-neuvostossa. Sitä ennen sopimus menee kansallisten parlamenttien arvioitavaksi.

Aiemmin maanantaina valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) luonnehti Suomen tekemää esitystä "varsin hyväksi". Hänen mukaansa saavutettu ratkaisu varmistaa, ettei määräenemmistö voi korottaa Suomen taloudellisia vastuita vastoin Suomen tahtoa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori